Paikallisuutiset
Vanhassa satamassa avautuvat puistot leikille ja liikunnalle: Kaupungin uudistunut ulkokuntosali avautuu Lokkanperillä - Snellmanin puistoon Kittholman rannalle pääsee leikkimään joulukuun alussa
Pietarsaari
Vanhan sataman alue on kasvamassa leikin ja liikunnan olohuoneeksi.
Lockanbergetillä tai Lokkanperillä Haminan metsässä avataan kaupungin uudistettu ulkokuntosali Lion Park -puisto keskiviikkona 10. marraskuuta iltapäivällä.
Reilun kävelymatkan päässä Kittholman uimarannalla hyppytornin välittömään läheisyyteen on valmistumassa Snellmanin puisto. Leikkivälineiden asennustyö on loppusuoralla hyvässä vauhdissa. Suunnitelmien mukaan uuteen leikkipuistoon pääsee leikkimään 3. joulukuuta alkaen.
"Kävimme tutustumassa ulkoliikuntapaikkoihin Kokkolassa ja saimme visioita siitä, miltä Pietarsaaren ulkokuntosali voisi näyttää".
Lokkanperin juurella Haminan metsässä puolentoista kilometriä pitkän pururadan kupeessa sijaitsevaan Lion Park -puistoon on asennettu entisten lisäksi kymmenkunta uutta kuntoilulaitetta.
– Välineitä löytyy nyt joka lähtöön, senioreita unohtamatta, kuvaa rakennuttajainsinööriFrank Bäcksholm.
Alkujaan paikalla oli kolme telinettä. Sitten paikalliset lionsit laajensivat sitä talkoilla pieneksi kuntoilupuistoksi, johon asennettiin keinu, eri korkuisia rekkejä ja erilaisia harjoitustelineitä. Entiset telineet kunnostettiin ja siirrettiin muualle pururadan viereen. Asialla olivat Lions Club Jakobstad, Lions Club Jakobstad Malmin väki ja Pietarsaaren kaupunki. Rahallista tukea antoivat lisäksi mm. Arne Ritarin säätiö ja Strengbergs Tobakfabrikens Jakobstadsstiftelse eli tupakkatehtaan säätiö. Lion Park avattiin kesällä 2019 ja samalla se luovutettiin kaupungille.
– Lion-puiston valmistuttua aloimme saada kaupunkilaisilta kyselyjä, joissa toivottiin ulkokuntosalin kuntovälinevalikoiman laajentamista, Bäcksholm kertoo.
Pian tartuttiin tuumasta toimeen.
– Kävimme tutustumassa ulkoliikuntapaikkoihin Kokkolassa ja saimme visioita siitä, miltä Pietarsaaren ulkokuntosali voisi näyttää.
Hanke hyväksyttiin Pietarsaaren teknisessä lautakunnassa. Rahoitukseen haettiin ja saatiin valtion tukea. Kaupungin osuus kustannuksista on 80 000 euroa ja valtion tukea on kolmannes, 40 000 euroa.
Muutamia ulkokuntosalin välineistä sijoitetaan Snellmanin puiston läheisyyteen Kittholman uimarannalle.
Kittholman uimarannalle valmistuvan Snellmanin puiston vetonaulana houkuttelee suuri leikkilaiva, jota ympäröivät muut leikkivälineet. Leikkilaiva on pilottiprojekti leikkivälineet valmistavalle yritykselle, Lappsetille.
Leikkilaivan alle asennetaan vielä turvalaattoja, pienempien välineiden alle tulee kivituhkaa.
– Leikkivälineet avataan joulukuun alussa. Puiston varsinaisia avajaisia vietetään sitten isommasti ensi vuoden puolella.
Tekemistä riittää vielä ennen kuin on aivan valmista ensi vuonna.
– Mikäli kelit sallivat rakennustyömaata jatketaan rantapromenadin rakentamisella. Ensi vuonna tehdään kaksi vessarakennusta ja terassi. Kittholmaan tulee myös kaksi eri myyntipistettä, Frank Bäcksholm kertoo.
Snellman Oy lahjoittaa Pietarsaarelle leikkipuiston 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi.
Snellman maksaa puistoon kaikki leikkivälineet valmiiksi asennettuna Pietarsaaren kaupungin vastatessa kaivu- ja perustustöistä sekä mm. valaistuksesta alueella. Kaupungin osuus on päälle 100 000 euroa.