Paikallisuutiset

Valtuustoaloite: Pala Pedersörestä liitettävä Pietarsaareen

”Edellytysten täyttyessä voidaan osaliitos tehdä, vaikka kunnista toinen sitä vastustaisikin.”

Snellmanin lihatalo on jo kasvanut kiinni tonttinsa rajoihin Kuusisaaressa. Kuvasta vasemmalle sijoittuva maa-alue halutaan nyt valtuustoaloitteen mukaan liittää Pietarsaaren kaupunkiin. Kuva: Rami Lehtola

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Ilmari Heinonen on jättänyt valtuustoaloitteen niin sanotun Markusholman kolmion liittämiseksi Pietarsaaren kaupunkiin.

Vanhan kaatopaikan ja Kuusisaaren teollisuusalueen välimaastossa oleva alue kuuluu nyt Pedersören kuntaan. Heinosen mukaan Pedersören kunta ei tunnu kovin kiinnostuneelta alueen kehittämisestä.

”Asiasta on keskusteltu vuosia, eikä alueen kaavoittamista ole saatu oikeasti vireille”, Heinonen kirjoittaa aloitteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aloitteen taustalla on Pietarsaaren yritys- ja teollisuustonttien vähyys. Kaupunki on yksi Suomen tiiveimmin asuttuja, ja yritysten rakennuspaikkoja sen rajojen sisällä on tarjolla korkeintaan 10 vuodeksi.

”Jos Pedersöre ei ajatusta hyväksy, joudutaan asiasta tekemään Kuntarakennelain 15. pykälän 1. mom tarkoittama erityinen selvitys. Edellytysten täyttyessä voidaan osaliitos tehdä, vaikka kunnista toinen sitä vastustaisikin”, aloitteessa todetaan.

Kuntajaon muutos on Kuntarakennelain mukaan mahdollinen, jos se muun muassa edistää kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta tai muuten edistää kunnan toimintakykyä.

Aloitteen mukaan lain tarkoittamat edellytykset täyttyvät alueen siirrossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

”Pietarsaaren kaupunki on alueen suuri maanomistaja, alueen läpi rakennettava Kuusisaaren ja Pietarintien yhdistävä tie parantaa Pietarsaaren sisäänajoyhteyksiä ja itäisen suunnan tieverkon toimintavarmuutta. Liitos mahdollistaisi ennen muuta myös alueen määrätietoisen kehittämisen elinkeinotoimintaa varten, mistä hyötyy koko Pietarsaaren seutu”, Ilmari Heinonen kirjoittaa.

Hän esittää, että Pietarsaaren kaupungin tulee välittömästi alkaa valmistella esityksen tekemistä Valtionvarainministeriölle alueen liittämiseksi Pietarsaareen.

Heinosen aloitteen allekirjoitti noin 25 valtuutettua eli valtuustosalin enemmistö.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä