Paikallisuutiset

Valokuvaaja Jan Björkin otokset tuovat tervanpolton lähelle: ”Se oli minulle hurja tapahtuma.”

Kristian Sundqvist

Tervan valmistaminen perinteiseen tapaan on vuosien valmistelutöitä edellyttävää ja pitkäjänteisyyttä vaativaa hommaa, mutta itse poltto tiivistyy yhteen intensiiviseen viikkoon. Palamista valvotaan ympäri vuorokauden ja työ vaatii tarkkuutta, kun tulen kanssa ollaan tekemisissä.

Sokojan kylästä Kokkolan kupeelta kotoisin oleva valokuvaajaJan Björk sai viime vuoden heinäkuussa tilaisuuden seurata tervanpolttoa Alavetelin Seljeksen luonnonkauniissa maastossa.

Tuloksena on syntynyt aivan pikapuoliin julkaistava kirja sekä Pietarsaaren kirjaston toisessa kerroksessa esillä oleva valokuvanäyttely Tervahauta.

”Ajatukset ja tunnelmat menivät kuvatessa kauas menneisiin aikoihin.”

Neljän vuorokauden aikana tervanpolttoa kuvannut Björk kuvaa kokemusta mieleenpainuvaksi ja ikimuistoiseksi.

– Se oli mahtavaa. Kaikkien joita vähänkin kiinnostaa tällaiset asiat kiinnostavat olisi pitänyt olla siellä ja olihan siellä toki aika paljon porukkaa. Kaikki oli niin kiinnostavaa, että huh-huh.

Björkin kuvista välittyy myyttinen tunnelma, kun tuli ja savu kohtaavat kesäyön.

– Ajatukset ja tunnelmat menivät kuvatessa kauas menneisiin aikoihin, 200-300 vuoden päähän. Tämähän on ollut tälle alueelle ja koko maalle erittäin tärkeää toimintaa.

Pelkästään Alavetelistä on löytynyt toistasataa vanhaa tervahautaa ja ties kuinka monta on aikojen saatossa iäksi kadonnut. Tervanpolttoperinnettä on viime vuosikymmeninä pidetty pitäjässä hengissä kymmenen vuoden välein toteutettavalla poltolla, joista ensimmäinen tapahtui vuonna 1999.

– Nyt oli siis kolmas kerta. Ensimmäiset kerratkin olisivat kiinnostaneet, muttei ollut mahdollisuutta mennä katsomaan. Piti siis odottaa aika pitkään, muistelee Björk.

Viime kesänä oli sitten kaikki kohdillaan.

– Sää oli täydellinen, aurinko ja valo ja kaikki.

Aavistuksen verran Björkiä tuntuu harmittavan, ettei hän pystynyt dokumentoimaan koko prosessia alusta lähtien.

– Sitä varten olisi pitänyt olla mukana jo neljä vuotta sitten siinä vaiheessa, kun puut olivat vielä pystyssä.

Prosessin valokuvauksellisin osuus kuitenkin aivan varmasti on itse tervanpoltto, jonka Björk siis kattavasti ikuisti.

Kuvausolosuhteet olivat samaan aikaan sekä ainutkertaiset että eri tavoin tutut. Björk on tunnettu etenkin luontokuvistaan.

– Ympäristön puolesta oli aika helppoa koska oli metsässä oleminen oli kuin olisi ollut kotona. Siellä mäntyjen katveessa oli helppoa olla mukana ja seurata, mitä kaikkea tapahtuu.

Luontokuvatessa silti harvemmin elävä tuli räiskähtelee.

– Sen tietää, että kun tulen kanssa toimitaan niin tulee dramaattisia hetkiä. Kun tulenliekkejä leimahti, niin piti olla heti valmis ottamaan kuva. Luontokuvaajana on tottunut olemaan tarkkana oikeaa hetkeä varten, se varmasti auttoi.

Tuli elementtinä oli Björkille aiemmin tuttu lähinnä kuvauskeikoilta, joilla eivät linnut laula eikä metsä tuoksu.

– Olen kuvannut aika paljon myös rokkikonsertteja, joissa pyrotekniikka on tärkeässä osassa. Ei ollut ensimmäinen kerta tällaisessa eli tiedän miten tulta kuvatessa toimitaan niin, että ei mene kaikki pieleen.

Pietarsaaren kirjaston valokuvanäyttelyn koko nimi kuuluu ”Valokuvia kirjasta Tervahauta”. Kirja olisi jo aiheesta kiinnostuneiden käsissä, mutta koronakriisi pääsi iskemään näppinsä tähänkin hankkeeseen.

– Ilman koronaa olisi kirja jo julkaistu julkaisu Alavetelissä ja näyttelyllä olisi ollut samalla suuret avajaiset Pietarsaaressa, mutta nuo menivät nyt tavallaan pieleen, Björk suree.

Tuolta voi hetkellisesti tuntua, mutta jälkipolvien kannalta lienee se ja sama, miten ja missä kuussa kirja tarkalleen ottaen tuli julki. Tärkeintä on, että Björkin tervanpolttokuvat jäävät elämään siinä kaikkein kestävimmässä muodossa eli painettuna kirjana.

Valokuvaajalle oli koko ajan selvää, että tervanpolton dokumentointi on harvinaislaatuinen ponnistus.

– Halusin alusta asti oma-aloitteisesti mennä sinne valokuvaamaan. Tiesin, että teen tästä jotain isompaa.