Paikallisuutiset

Vaivalloinen risteys saa aikanaan liikennevalot

Kiertoliittymä ei mahdu niin sanottuun Lidlin - McDonaldsin risteykseen.

Koulukatu/Kolpintien, Pohjanlahdentien ja Itäisen rengastien hankalaa liittymäaluetta on suunniteltu turvallisemmaksi vuosikausia.

Pietarsaaren tekninen lautakunta teki vuonna 2017 päätöksen, jonka mukaan paikan liikenne järjestetään kaksikaistaisen kiertoliittymän avulla. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen - toisena vaihtoehtoina oli varustaa alue liikennevaloilla.

Nyt kuitenkin ely-keskus ja museovirasto ovat tutkineet suunnitelmat ja todenneet, että kiertoliittymäratkaisu ei ole mahdollinen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Se ei tule toteutumaan. Viranomaisten mukaan se vaikuttaisi liikaa Malmin sairaalatontin puustoon ja Teboilin tonttiin. Alue käy liian ahtaaksi liikenneympyrälle, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Christer Tonberg toteaa.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jää hänen mukaansa toteuttaa parannukset liikennevaloilla.

– Suunnitelma on periaatteessa valmis vuoden 2017 käsittelystä. Nyt täytyy tehdä uusi päätös, Tonberg sanoo.

Koulukadun kaksi perättäistä T-risteystä tuottavat jatkuvaa liikenneharmia Pietarsaaressa autoilijoille. Nyt vaikuttaa selvältä, että liikenteen sujuvuutta parannetaan peräkkäisillä liikennevaloilla. Kuva: Pentti Höri

Tässä vaiheessa hankkeen aikataulusta ei ole vielä tietoa. Pietarsaaressa on valmiina ja tekeillä aimo nippu katusuunnitelmia, jotka odottavat toteuttamistaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ensimmäisenä, jo tänä vuonna, aletaan Pietarinpuistikkoa rakentaa uusiksi.

– Uuden Fäbodantien suunnitelmat alkavat olla valmiit. Rantatie on myös erittäin suuri projekti, Tonberg toteaa.

Vuoroaan odottavat lähitulevaisuudessa myös Skutnäsinkadun remontti ja Luutavuorenraitin rakentaminen. Christer Tonberg arvioi jo näiden yhteishinnan liikkuvan 10 miljoonan euron luokassa.

– Tulemme asettamaan ne tärkeysjärjestykseen vielä syksyn aikana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaupungininsinööri Harri Kotimäki huomauttaa, että katujen remontteja on tiedossa niin ikään pituutta kasvavaksi jonoksi asti.

– Siellä on isoja tarpeita. Katurakenteissa ja päällysteissä on puutteita. Vauhti kiihtyy vaurioitumisessa, kun siitä ei heti oteta kiinni.

– Näitä investointeja on tapana siirrellä eteenpäin, ja summa eli korjausvelka vain kasvaa vuosi vuodelta, Kotimäki sanoo.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä