Paikallisuutiset

Unisefin Jano-keräys ylitti tavoitteet Pietarsaaressa ja Kokkolassa – Maan anteliaimmat lahjoittajat asuvat Pietarsaaressa

Minna Mustonen (KP)

UNICEFin jokavuotinen Jano-kampanja ylitti tavoitteet Kokkolassa ja Pietarsaaressa. Vapun alla toteutettu lipaskeräys tuotti kahdessa kaupungissa yhteensä yli 14 600 euroa. Kokkolan tuotto oli reilu 8 600 euroa ja Pietarsaaren 6 000 euroa. Asukasta kohti laskettu tulos on Pietarsaaressa ollut vuodesta toiseen maan paras ja Kokkolan lähes yhtä hyvä.

Lipaskerääjät liikkuivat marketeissa ja Alkojen edustoilla. Kokkolassa ja Pietarsaaressa kerääjiä oli yhteensä toistasataa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meillä Kokkolassa toimivat pitkälti samat kerääjät vuodesta toiseen. Meillä on niin innostunutta väkeä täällä, ettei lipaskerääjiä ole hankala saada. Vaikka keruusummat ovat mukavanlaisia, niin selkeästi huomaa sen, että ihmiset käyttävät entistä useammin pankkikortteja, eikä lahjoitettavia summia välttämättä lompakoissa ole. Esimerkiksi kun vertaan kolmen vuoden takaisiin määriin, niin silloin lahjoitussummat olivat paljon korkeampia, kertoo Kokkolan vapaaehtoisryhmän janovastaava Pirjo Karlsson.

Janovastaavan mukaan Kokkolassa lipaskerääjiä oli kaikkiaan reilu 60 henkeä, kolmen päivän aikana keräystunteja kertyi 80.

Kaikkiaan Jano-kampanjaan osallistui koko maassa noin 1000 vapaaehtoista lipaskerääjää yli 30 kaupungissa.

UNICEFin Jano-kampanjan keräystuotto ohjataan tänä vuonna hätäaputyöhön. Varat käytetään 48 miljoonan, kriisin keskellä elävän lapsen auttamiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lisätiedot:

Kokkolan vapaaehtoisryhmän janovastaava Pirjo Karlsson 0400 924709

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä