Paikallisuutiset

Tulipalo tuhosi omakotitalon viime yönä Pietarsaaressa – Kaksi henkilöä loukkaantui

Pietarsaaressa Lindskoginkadulla kaksikerroksinen omakotitalo tuhoutui maanantaita vastaisena yönä tulipalossa, käytännössä kokonaan.

– Omakotitalosta sanoisin, että se on menetetty. Vaikka jotakin seiniä on edelleen pystyssä, on talo ja rakenteet kärsineet isot ja mittavat vahingot, kertoo palomestari Jyri Jäntti maanantaiaamuna.

Tulipalossa loukkaantui kaksi ihmistä. Omakotitalon asukas hengitti savua ja pelastushenkilö loukkaantui sammutustöissä. Molemmat loukkaantuneet kuljetettiin saamaan vammoihinsa hoitoa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lindskoginkadulla palanut omakotitalo oli vanhempi noin viisikymmentäluvulla rakennettu kaksikerroksinen omakotitalo. Palosta ei ollut leviämisvaaraa, sillä paikalle hälytetty pelastuslaitos sai palon suhteellisen nopeasti rajattua ja haltuun, sekä estettyä sen leviämisen.

Palo havaittiin puolen yön tietämissä. Maanantaiaamuun mennessä itse sammutustyöt oli saatu tehtyä, pelastuslaitos oli jälkisammutusvaiheessa.

Tulipalon syttymissyystä ei ole tietoa.

Palomestari Jäntti arvioi, että jälkisammutustyöt saadaan maanantaina aamupäivän aikana valmiiksi.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä