Paikallisuutiset
Tiukkaa tekee sotepuolellakin – budjettiesitykset lautakunnassa läpi pohjaesitysten mukaan liki viiden tunnin kokoustamisen jälkeen
Pietarsaaren sosiaali- ja terveyslautakunta päätti torstaisessa kokouksessaan hallinnonalansa talousarvioesityksestä.
– Asioiden käsittely eteni oikein hyvin ottaen huomioon, miten vaikeasta kokouksesta oli kyse, sanoo lautakunnan puheenjohtajaMarcus Suojoki (r.).
– Kello 13 aloitettiin kokous ja kahtakymmentä vaille kuusi lopetettiin, hän tarkentaa.
Budjettikäsittelyssä ja kokouksessa ylipäätään selvittiin yhdellä äänestyksellä.Mervi Rantala (sd.) tekiSimon Holmstedtin (sd.) kannattamana muutosesityksen, jossa 970 000 euron tarkasti määrittelemättömät tehostamistarpeet olisivat jääneet pois.
– Olisimme tarvinneet lisäaikaa virkamiehille selvittää, että mistä säästetään, Holmstedt perustelee.
Muutosesitys ei menestynyt, vaan pohjaesitys piti pintansa äänin 14-2.
Koronatilanne on tuonut omat haasteensa tulevan suunnitteluun. Henkilöstökulut ovat kuluvan vuoden ennusteessa peräti kolme miljoonaa budjetoitua suuremmat.
– Tämä johtuu muun muassa siitä, että työntekijät ovat jääneet hyvin herkästi kotiin, jos heillä on pieniäkin flunssaoireita. Ja erittäin hyvä tietysti että ovat, Suojoki sanoo.
Uutena lakisääteisenä vastuuna kunnille lankeaa tehostetun palveluasumisen henkilömitoituksen nostaminen.
– Ensi vuoden alusta lähtien pitää lain mukaan olla vähintään 0,55 hoitajaa per asukas. Jatkossa luku nousee 0,7:ään, Suojoki kertoo.
Alueen yhteistoimintakuntien väestörakenteen kehitys näyttäytyy sote-sektorin menokehityksen näkökulmasta perin haastavana. "Väestöennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä lisääntyy yhteistoiminta-alueella vuoteen 2025 saakka keskimäärin n. 200:lla/vuosi", muistutetaan lautakunnan hyväksymässä toimintasuunnitelmaesityksessä.
Tuleva vuosi on tällä tietoa viimeinen, jolloin palveluja toteutetaan nykyisen rakenteen kautta. Yhteistoimintakuntien päätöksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuolto siirretään Pohjanmaan hyvinvointialueeseen vuoden 2022 alusta alkaen.