Paikallisuutiset

Sähköyhtiö Herrfors jatkaa nykyisillä toistaiseksi voimassa olevilla hinnoilla: "Näemme mahdollisuuden selviytyä talvesta nostamatta hintojamme"

Herrforsin toimitusjohtaja Roger Holm sanoo, että yhtiön sähköntuotanto on tasapainossa sähkönmyynnin kanssa.
Herrforsin toimitusjohtaja Roger Holm sanoo, että yhtiön sähköntuotanto on tasapainossa sähkönmyynnin kanssa. Kuva: Sami Nurmi

Paikalliset sähköyhtiöt ja niiden asiakkaat miettivät paraikaa sähkön hintoja. Ylivieskassa sekä Pietarsaaren seudulla toimiva ja Katternö-konserniin kuuluva energiayhtiö Herrfors tiedotti keskiviikkona jatkavansa nykyisillä toistaiseksi voimassa olevilla hinnoilla.

– Sen ansiosta, että sähköntuotantomme on hyvin tasapainossa sähkönmyynnin kanssa, voimme käyttää tuotannosta saatavaa voittoa sähkönmyynnin tappioiden korvaamiseen. Sähkön markkinahinta on tällä hetkellä noin kymmenen kertaa korkeampi kuin pari vuotta sitten, mikä tarkoittaa myös sitä, että olemassa olevat riskit ovat kymmenkertaistuneet. Tästä huolimatta näemme tällä hetkellä mahdollisuuden selviytyä talvesta nostamatta toistaiseksi voimassa olevia hintojamme.

– Uusien yllätyksien ilmetessä voimme toki joutua tekemään hintamuutoksia. Tämä on kuitenkin normaalia toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa, joissa hinnanmuutoksista ilmoitetaan asiakkaalle vähintään kuukautta etukäteen, Herrforsin toimitusjohtajaRoger Holm sanoo tiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Herrforsin tiedotteesta ilmenee, että määräaikaisten sopimusjaksojen päättyessä asiakkailla on entiseen tapaan mahdollisuus valita myös toistaiseksi voimassa oleva sopimus.

– Nykyinen hintamme 9,05 senttiä kilowattitunnilta on yksi Suomen edullisimmista, ja toivomme pystyvämme pitämään sen tällä tasolla myös tulevan talven ajan, sanoo Herrforsin sähkökaupasta vastaava tuotantojohtajaAndreas Rasmus ja jatkaa:

– Tämä koskee kuitenkin vain heitä, jotka ovat tällä hetkellä meidän sähköasiakkaitamme. Verkkoalueellamme olevilla muilla asiakkailla, joilla on toinen sähköntoimittaja ja joiden vuosikulutus on enintään 100 000 kilowattituntia, on mahdollisuus toistaiseksi voimassa olevaan, 20 senttiä kilowattitunnilta hintaiseen sopimukseen, joka tulee markkinoille piakkoin. Myös uudet sähköasiakkaat verkkoalueellamme voivat saada tämän tuotteen.

Korpelan Voima pitimaanantaina tiedotustilaisuuden sähkön hinnoista. Energiayhtiö tuo asiakkaille kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen, jossa sähköenergian hinta on 29,50 senttiä kilowattitunnilta, tämä koskee yhtiön oman verkkoalueen asiakkaita. Toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa hinta nousee lokakuun alussa 49 senttiin kilowattitunnilta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tällä tietoaKokkolan Energia tiedottaa uusista hinnoista loppuviikolla. Syksyn hintamuutoksista on kerrottu sen verran, että Kokkolan Energia hinnoittelee asiakkailleen Kokkolan alueella (Kokkola, Lohtaja, Kälviä ja Ullava) markkinahintaa edullisemman sähkötuotteen. Viimeisimpien tietojen mukaan uusi hinnoittelu tulee voimaan 1. lokakuuta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä