Paikallisuutiset

Piilevään 36 vuoden autokuumeeseen löytyi lääke: Vellu Härkönen yritti ostaa Plymouth Belvederen jo vuonna 1985 – hetken harkinnan jälkeen omistaja suostui kauppaan vuonna 2021

Autokuume on yksi yleisimpiä kansantauteja, johon lääkkeet ovat tunnetusti tyyriitä. PietarsaarelainenVeli-Matti (Vellu) Härkönen sai tartunnan vuonna 1985, palattuaan juuri armeijasta.

Tutun miehen pihalla kiilteli vuoden 1967 mallia oleva Plymouth Belvedere II, jonka tämä oli ostanut pari vuotta aiemmin, hieman ennen kuin valmistui Vaasan tekusta insinööriksi.

– Tekukronikassakin luki, että kaveri oli ainut jolla oli täysimittainen auto, Härkönen muistaa ja naurahtaa päälle.

– Kysyin häneltä, olisiko auto myynnissä. Ei silloin luvannut. Asia painui unohduksiin, ja autoa ei enää vuosiin ollut näkynyt liikenteessäkään.

Kunnes tuli Jaakon Päivät 2021 ja vanhat tutut tapasivat kaupungilla. Härköseltä kysyttiin, vieläkö Belvedere kiinnostaisi. Tämä meni hämmästyksestä ymmyrkäiseksi kun sai kuulla, että auto oli seissyt tallissa 15 vuotta omistajan oltua pitkään ulkomailla töissä. Sitähän piti mennä katsomaan.

– Annettiin akulla virtaa ja laitettiin vähän kaasariin bensaa. Kun auto lupasi, tiesin että se on koneeltaan ainakin kunnossa, Härkönen sanoo.

Seuraavaksi listalla oli perheneuvottelu vaimon kanssa. Tämä tuumasi, että jos miehen pitää tuommoinen saada, niin osta pois – jos ei ole liian kallis.

Härkönen ei paljasta hintaa, mutta sanoo ettei kehdannut käydä pyynnöstä tinkimään.

Autokuume kesti piilevänä tuollaiset 36 vuotta. Vellu Härkönen pysyi myös aarteelleen uskollisena, sillä mikään muu jenkkiauto ei välillä kiinnostanut siinä määrin, että kauppoja olisi syntynyt. Kaikenlaista muuta ajopeliä on toki ollut sekä ajettavana että rassattavana.

– Tätä edellinen jota värkkäsin ja katsastin oli Lada 2105 vuosimallia 1982. Mutta kyllä Belvedere on hauskempi, mies tunnustaa.

Kuluneen vuoden aikana autoon on sijoitettu muutamaan kertaan se raha mitä siitä maksettiin. Aivan hiljattain, sopivasti ennen talven tuloa, se meni läpi katsastuksesta, ja siihen löytyi jopa aivan alkuperäinen rekisteritunnuskin. Mustilla kilvillä tietysti.

Pitkän aikavälin tavoitteena on saattaa Plymouth museorekisteriin. Se vaatii lukemattomien yksityiskohtien läpikäymistä, sillä sääntöjen mukaan auton on museokatsastuksesta suoriutuakseen oltava mahdollisimman alkuperäisessä kunnossa. Osia saa ja pitää vaihtaa, mutta niiden on oltava joko originaaleja tai ainakin samalta aikakaudelta kuin kärrykin.

Kyyti Belvederellä on, sanotaanko, leppoisaa ja herrasmiesmäistä. Kuudelle hengelle rekisteröity matkustamo koostuu kahdesta peräkkäisestä sohvasta. Turvavyöt eivät kiristä, sillä niitä ei ole.

– Jonkin verran on penkin runko antanut myöten, eivät nämä muuten näin pehmeitä olisi, Härkönen arvioi.

– Tämä on jotenkin semmoinen, ei nyt laiskan miehen auto, vaan tällä ajaessa ikäänkuin lepää ja rentoutuu. Ohjaukset ja sellaiset ovat vähän sinnepäin, mutta tämä lämpenee hyvin ja tuntuu tosi miellyttävältä ajaa.

Kilpuria autosta ei tule, vaan se sopii parhaiten rauhallisiin sunnuntaiajeluihin.

– Entinen omistaja sanoi, että jos nätisti ajaa, selviää 10 litralla satasta kohti.

Toistaiseksi kojetaulussa pelittävät vain nopeus- ja latausmittarit. Lämpö- ja bensamittarit eivät näytä vielä mitään. Vellu Härkönen ei osaa arvioida koeajolenkin aikana, paljonko tankissa on polttoainetta.

– Mutta minulla on tuolla kanisteri jossa on neljä litraa bensaa kaiken varalta. Kyllä sillä ainakin kotiin päästään.

Ensitapaamisella auton kanssa Härkönen oli nuori mies. Voisi luulla, että hänen piti psyykata itseään muutaman kymmenen vuotta nuoremmaksi, kun lopulta tuli tilaisuus kaupan tekoon.

– No enpä tiedä... laskin, että jos omistaja näkee vaivan että etsii minut vielä käsiinsä ja rupeaa kauppaamaan autoa sitä ensiksi kysyneelle, niin aika lailla tunsin haluavani sen.

Autoilukin sähköistyy ja siihen suuntaan autoilijoitakin opastetaan veroilla ja maksuilla. Vellu Härkönen ei oikein näe itseään sähköautoilijana tulevaisuudessakaan.

– Tuntuu, ettei siinä hommassa ole oikein mitään järkeä. Akkujen tekemiseen kuluu valtavasti luonnonvaroja, ja riittävätkökään ne edes kaikkiin maailman autoihin. En usko, että bensan myynti meidän elinaikanamme loppuu.