Paikallisuutiset
Pietarsaaren seudun hoitomenot ylittymässä 3,9 miljoonalla eurolla
PIETARSAARI (KP)
Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston kuluvan vuoden talousarvion ylitykselle ei näytä löytyvän kattoa.
Viime osavuosikatsauksessa ylitykseksi arvioitiin 3,4 miljoonaa euroa. Tuoreimmassa osavuosikatsauksessa lukemaksi on korjattu 3,9 miljoonaa euroa.
Ylityksestä suurin osa menee Pietarsaaren kaupungin maksettavaksi, noin 3,4 miljoonaa euroa. Uudenkaarlepyyn osuus on 600 000 euroa. Luoto ja Pedesöre selviävät parinsadan tuhannen osuudella.
Ulkopuolisilta kunnilta perittävien osuuksien odotetaan muodostuvan noin 700 000 euroa budjetoitua pienemmäksi.