Paikallisuutiset

Pietarsaarelainen Esko Heinonen innosti Maija Vilkkumaan duettoon – Näin Heinonen pärjäsi illan Voice of Finlandissa

Esko Heinonen esitti Voice of Finlandin kolmannessa jaksossa March Cohnin kappaleen Walking in Memphis. Kuva: Saku Tiainen

Voice of Finlandin ääni ratkaisee -vaiheessa on jo edetty kolmanteen jaksoon. Tämän illan jaksossa lavalle taitojaan esittelemään pääsi pietarsaarelainen insinööri ja neljän lapsen isä Esko Heinonen, 33.

Heinonen kertoi jaksossa musiikin tarjonneen hänelle jonkinlaisen pakenemispaikan lapsesta saakka.

– Kun mä kuuntelen musiikkia, niin mä keskityn vaan siihen musiikkiin. Suljen pois muita asioita. Musiikki on ihan alkupäivistä alkaen antanut pakoreitin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lapsena koulukiusattu Heinonen kertoi esittelyssä saavansa kiittää elämässään musiikkia paljosta.

– Kun alkoi soittamaan bändissä, sosiaalinen status nousi ja pääsi eroon poikkeavan henkilön stigmasta. Nyt olen alkanut pitkästä aikaa taas vähän kirjoittamaan lauluja ja sanoituksia ja ehkä purkanut omaa historiaani niihin.

Vaikka musiikki on ollut Heinosen elämässä pitkään, ”kovin häävinä laulajana” hän ei itseään ole pitänyt.

– Olen kuunnellut sellaisia tomjonesmaisia, syvällä äänellä varustettuja laulajia ja ajatellut, että ai että kun kuuloistaisi tuolta, Heinonen kertoi ennen lavalle nousuaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tähtivalmentajat tuntuivat olevan Heinosen kanssa toista mieltä miehen äänestä. Heinonen ehti laulaa kokonaiset neljä sekuntia March Cohnin kappaleesta Walking in Memphis, kun Maija Vilkkumaa jo iski kätensä punaiselle napille. Kuudentoista sekunnin kohdalla perässä seurasi Elastinen.

Myöhemmin myös Arttu Wiskarin ja Sannin tuolit kääntyivät.

– Uskomaton soundi! Arttu Wiskari hehkutti.

– Mieletön ääni. Järjetön toi sävy ja kaikki noi raspit, kehui Sanni Heinosen vetoa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Elastinen kiitteli Heinosta vaikuttavasta vedosta ja hyvästä biisivalinnasta.

– Uskon, että mussa on oikee koutsi sulle saada sut syttymään. Saadaan käsi pois taskusta ja mies nouseen sfääreihin, Elastinen sanoi.

Tähtivalmentajien kesken kamppailu Heinosesta kävi jopa niin kuumana, että Maija Vilkkumaa yritti käyttää valttikorttinaan duettoa. Heinonen ja Vilkkumaa esittivät uudestaan kappaleen kertosäkeen niin, että Vilkkumaa hoiti taustalaulajan roolia.

Heinonen joutui vaikean valinnan eteen. Lopulta edes duetosta ei ollut apua.

– Tämä on tavallaan helppo, tavallaan hyvin hankala päätös. Kaikkien teidän musiikkia oon jossain vaiheessa kuunnellut, jopa sinun Elastinen, vaikka tällainen kova rokkimies oon ollutkin.

Melankolisesta popista ja rokista syttyvä Heinonen valitsi Wiskarin joukkueen.

– Jos joku tässä maassa on mun silmissä ottanut yhden ihmisen perinnön kantaakseen, eli Gösta Sundqvistin, niin se on meidän Arttumme ja siihen tiimiin mä lähden, Heinonen perusteli päätöstään.

Tällä kaudella The Voice of Finlandissa nähdään myös muita kilpailijoita Keskipohjanmaan vaikutusalueelta. Aiemmissa jaksoissa on nähty jo ylivieskalainen Noora Visuri sekä Kokkolassa kasvanut Jesse de Jong.

Tulevissa jaksoissa nähdään vielä pietarsaarelainen Jenni Johansson (9.2.), kokkolalaiset Jussi Salli (2.2.) ja Mikko Pihlajamaa (4.2.), veteliläinen Toni Taipale (16.2.) ja pedersöreläinen Vilhelm Lillmåns (9.2.).

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä