Paikallisuutiset
Papukaija karkuteillä Pietarsaaressa – toimi näin, jos näet papukaijan
Tapio Lehtinen
Pietarsaaren Permon kaupunginosassa on tehty useita näköhavaintoja karkuteille lentäneestä papukaijasta.
Peltoraitilla asuvat Hans Vikman ja Jenna Sadeharju saivat tallennettua papukaijan valokuvaan, kun harakat kiusasivat sitä.
– Sitten se liihotti harakoiden hätistämänä pois, Vikman kertoo.
Myös muutama vuosi sitten samalla asuinalueella oli papukaija kadoksissa. Silloin lintu saatiin kiinni talon katolta.
– Nyt ei ole samasta papukaijasta kyse, sanoo Vikman.
Korkeasaaren eläintarhan tiedottajan Mari Lehmosen mukaan varislinnut yrittävät tyypillisesti karkottaa omituisen näköiset tulijat pois omalta reviiriltään.
Lehmosen mukaan papukaijoilla ei ole suurta hätää, kunhan ilman lämpötila pysyy plussan puolella ja ne saavat ruokaa.
– Papukaijat ovat tottuneet ihmiseen, joten todennäköisesti ne hakeutuvat paikkoihin, joista voi löytää lämpöä, sanoo Lehmonen.
Hän muistuttaa, että papukaijat ovat yksilöitä, ja jokaisella on omat tapansa.
– Omistajalta kannattaa selvittää minkälaisia tapoja papukaijalla on, se helpottaa kiinni saamista. Sitä voi houkutella esimerkiksi lempiruoalla, sanoo Lehmonen.
Hän neuvoo, että jos papukaijasta saa näköhavainnon, kannattaa jäädä paikalleen odottamaan ja ilmoittaa asiasta omistajalle.