Talous

Nextjet hakee itseään konkurssiin – kaikki lennot peruttu

Nextjetin lennot loppuivat myös Kokkola-Pietarsaaren kentältä.
Nextjetin lennot loppuivat myös Kokkola-Pietarsaaren kentältä. Kuva: Clas-Olav Slotte

Pentti Höri

Lentoyhtiö Nextjet on jättänyt keskiviikkona konkurssihakemuksen. Kaikki yhtiön lennot on peruttu keskiviikkoiltapäivästä lähtien.

Ruotsalainen Nextjet on liikennöinyt Kokkola-Pietarsaaren lentokentältä Tukholmaan vuodesta 2014 alkaen. Viimeksi maaliskuussa yhtiö avasi uuden reitin Kruunupyystä Uumajan kautta Göteborgiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viime vuoden kesästä syksyyn Nextjet toimi väliaikaisella toimiluvalla talousvaikeuksien takia. Tuolloin muun muassa pietarsaarelaisyritykset Herrfors ja Solving merkitsivät Nextjetin osakkeita uusosakeannilla, jolloin yhtiö saattoi jatkaa lentojaan.

– On erittäin valitettavaa, että yhtiön hallitus on joutunut tekemään tällaisen päätöksen. Erityisesti tämä koskettaa suoraan matkustajiamme ja työntekijöitämme, mutta myös tavarantoimittajiamme ja yhteistyökumppaneitamme, Nextjetin toimitusjohtaja sanoo lehdistötiedotteessa ruotsalaisen SVT:n mukaan.

– Olemme tehneet kaiken voitavamme ratkaisun löytämiseksi, mutta emme ole valitettavasti onnistuneet. Jatkossa nimettävä konkurssipesän hoitaja päättää yhtiön tulevaisuudesta, Ivarsson jatkaa.

Yhtiöltä matkan ostaneita asiakkaita kehotetaan ottamaan yhteyttä matkatoimistoonsa tai mahdolliseen luottokorttiyhtiöönsä. Nextjetin asiakaspalvelu on toistaiseksi suljettu, samoin sen nettisivut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaarelainen energiayhtiö Herrfors antoi vielä viime syksynä Nextjetille uuden mahdollisuuden yhdessä Solvingin ja ahvenanmaalaisten Air Ålandin ja Alandia Airin kanssa. Kukin yrityksistä sijoitti lentoyhtiöön noin miljoona euroa.

– Tilanne on erittäin valitettava, ja tottakai konkurssi on pettymys. Mutta ainakin me olimme täysin tietoisia siitä, että tämä oli riskisijoitus, emmekä lähteneet mukaan puhtailla liiketaloudellisilla syillä, Herrforsin toimitusjohtaja Roger Holm sanoo.

Hän perustelee Herrforsin mukaanlähtöä halulla vaikuttaa alueen yritysten ja asukkaiden hyvinvointiin ja toimiviin lentoyhteyksiin.

– Pyrkimyksenämme oli kehittää Kruunupyyn kentän toimintoja eteen päin. Kun Finnair oli ainoa operaattori, ei kehitys mennyt toivottuun suuntaan, Holm toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lisää aiheesta:

Lentoyhtiö nurin – luottokortti paras asiakkaan turva

Pohjanmaan kauppakamarin johtaja Paula Erkkilä: "Nextjetin konkurssi on tyrmistyttävä isku alueen elinkeinoelämälle"

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä