Paikallisuutiset
Nanoqin kesä vie arktiseen luontoon – Wladimir Goichmanin näyttely laajentuu
Nanoqin tämän vuoden kesänäyttely Taiteilija Arktiksella esittelee ukrainalaissyntyisen Wladimir Goichmanin elämää ja taidetta. Goichman oli aivokirurgi, tutkija, arktinen seikkailija ja taiteilija.
Nanoq omistaa noin sata lahjoituksina saatua Goichmanin teosta. Vain noin viidesosa niistä on vakituisesti näytillä, mutta tänä kesänä valikoimaa on laajennettu.
Miksi näyttely on päätetty pitää juuri tänä vuonna?
– Ukrainan tilanne on yhä ajankohtainen, ja Goichmanin nuorena kokemien vastoinkäymisten takia haluamme nostaa esille sekä Ukrainan että Goichmanin historiaa, selittävät Nanoqin museoamanuenssi Ville Ahokas ja museoassistentti Mikaela Kurula.
Goichman syntyi Ukrainan Odessassa vuonna 1903 ja joutui Neuvostoliiton valtakauden aikana kärsimään juutalaisvainoista, nälänhädästä ja pakkotyöstä. Vuonna 1972 hän muutti Suomeen, jossa asui kuolemaansa asti.
Maalausten lisäksi esillä on muutakin Goichmanin elämään liittyvää esineistöä, kuten vanhoja matkapäiväkirjoja. Päiväkirjat sisältävät muun muassa piirroksia ja valokuvia, jotka useimmiten kuvaavat ihmisiä – tekstiä sen sijaan ei päiväkirjoista juurikaan löydy.
– Olisikin sopivampaa puhua luonnoskirjoista, toteaa Kurula.
Vaikka päiväkirjoista löytyvät teokset ovat lähinnä lyijy- tai puukynätöitä, oli Goichman niiden ulkopuolella paneutunut lähinnä öljyvärimaalauksiin.
– Vasta eläkepäivinä hän aloitti oikein tosissaan maalaamisen, mutta nuorenakin hän oli selkästi lahjakas, kertoo Ahokas.
Kun tauluja vertailee keskenään, ei uudempien ja vanhempien taulujen eroa ensinäkemältä huomaa.
– 30-luvulla Goichman oli ehkä hieman kokeilevampi. Hän esimerkiksi kerrosti maalia niin runsaasti, että maalaukset näyttävät kolmiulotteisilta, Ahokas jatkaa.
Inspiraatiota Goichman haki ennen kaikkea Pohjoismaiden sekä nykyisen Venäjän arktisilta alueilta, missä hän retkeili usein. Reissussa Goichman maalasi teoksensa pienemmälle pohjalle, mutta Suomeen palatessaan hän tapasi maalata työstään vielä suuremman version.
– Aina kunnollista maalauspohjaa ei ollut mukana, joten piti käyttää sitä, mitä oli saatavilla. Joskus se tarkoitti puunpalaa, joskus jopa alushousuja, kertoo Kurula.