Urheilu

Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin ilmoittautui 37 joukkuetta – Loppiaisena Kaustisella hiihdettävän viestin järjestelyt ovat aikataulussa

Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti hiihdetään lauantaina. Mukaan on lähdössä 37 joukkuetta.
Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti hiihdetään lauantaina. Mukaan on lähdössä 37 joukkuetta. Kuva: Markku Jokela

Loppiaisena Kaustisella hiihdettävän Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin alustava ilmoittautuminen päättyi perjantaina. Määräaikaan mennessä osallistumisvahvistus tuli 37 joukkueelta. Joukkuemäärä on sama kuin helmikuussa Sievissä hiihdetyssä vuoden 2022 viestissä. Tosin Sievissä hiihti kolme yhdistelmäjoukkuetta kilpailun ulkopuolella, joten virallinen joukkuemäärä oli 34.

Kaikki 15 A-sarjan joukkuetta ovat nytkin tulossa mukaan. B-sarjaan saatiin ilmoitukset 22 joukkueelta. Neljällä kunnalla on kolme joukkuetta: Kokkolalla, Kruunupyyllä, Pedersörellä ja Uusikaarlepyyllä. Yhteensä mukaan on tulossa 20 kuntaa.

Perinteisen maakunnan alueelta olevista kunnista ovat poissa Halsua, Lestijärvi ja Kinnula. Maakuntaviestin säännöt sallisivat oman joukkueen ilmoittamisen vuoden 2000 kuntajaon pohjalta. Tällä perusteella oman joukkueen ilmoitti vain Himanka.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Saisihan joukkueita enemmänkin tulla, mutta tämä on nyt tilanne. Keräämme nyt kokemuksia, miten joukkuemääriin vaikutti osuusjaon muutos, toteaa kilpailun johtajaPetri Känsälä.

Viime kerrasta osuusjako muuttui siten, että 18-vuotiaiden poikien osuus jäi pois ja tilalle tuli naisten osuus.

Kaustinen sai äskettäin luonnonlunta kymmenisen senttiä, joten latua päästään jo hyvin hiihtämään, vaikka lumitalkoita onkin vielä edessä. Järjestelyt ovat hyvin aikataulussa.

– Kaustisella kunnostettiin latupohjia ahkerasti parin viime vuoden aikana, joten leveän ja hyväkuntoisen radan saattaminen lopulliseen kuntoon on helpompaa, sanoo Känsälä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jo nyt hiihtäminen onnistuu vapaalla tekniikalla. Perinteisen latu pyritään ajamaan viikon kuluessa. Kaikki osuudet hiihdetään samalla kolmen kilometrin ladulla. Yhteensä viestillä on mittaa 51 kilometriä. Innokkaimmat hiihtäjät olivat ladulla jo torstaina. Kilpamaastoihin odotetaan pian myös muiden kuntien hiihtäjiä.

Viime vuoden voittaja Kalajoki on ennakkosuosikki A-sarjan voittajaksi. Kruunupyy oli viime vuonna toinen ja Veteli kolmas. Kalajoen kakkosjoukkue oli viime vuonna Sievissä B-sarjan voittaja

Maakuntaviestin järjestelyistä vastaavat Kaustisen kunta ja Kaustisen Pohjan-Veikot

Viestiin 37 joukkuetta:

Maakuntaviestiin ilmoittautuneet kunnat joukkueittain:

3 joukkuetta: Kokkola, Kruunupyy, Pedersöre, Uusikaarlepyy.

2 joukkuetta: Haapajärvi, Kalajoki, Kaustinen, Nivala, Pietarsaari, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Sievi, Ylivieska.

1 joukkue: Alavieska, Himanka, Kannus, Luoto, Perho, Toholampi, Veteli

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä