Urheilu

Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti siirtyy koronarajoitusten kiristymisen vuoksi – uusi varapäivä 12. helmikuuta

Edellisen kerran Sievissä hiihdettiin maakuntaviesti vuonna 2001. Nyt näyttää siltä, että 12. helmikuuta päästään hiihtämään.
Edellisen kerran Sievissä hiihdettiin maakuntaviesti vuonna 2001. Nyt näyttää siltä, että 12. helmikuuta päästään hiihtämään. Kuva: Jukka Lehojärvi

Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiä ei hiihdetä Sievissä 2. tammikuuta. Syynä on heikentyneen koronatilanteen vuoksi kiristyneet rajoitukset. Pohjois-Pohjanmaan aluehallintovirasto päätti keskiviikkona kieltää kokonaan yleisötilaisuuksien järjestämisen sisä- ja ulkotiloissa. Kielto on tällä erää voimassa vuodenvaihteeseen, mutta kisajärjestäjät eivät tämän vuoksi halunneet ottaa riskiä.

– Kisajärjestäjät ja Keski-Pohjanmaan liiton edustajat päättivät kokouksessaan yksimielisesti siirtää maakuntaviestin uuteen ajankohtaan, kertoo järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Koivisto Keskipohjanmaalle.

Uusi ajankohta on lauantai 12. helmikuuta. Alun perin varapäivä oli 20. helmikuuta, mutta silloin järjestäjillä ei ollut tiedossa Koululiikuntaliiton mestaruuskisojen osuminen samalle viikonlopulle. Se karsii niin paljon nuoria hiihtäjiä, joten varapäivä muuttui viikkoa aikaisemmaksi. 12.2. Kalajoella on merkitty hiihdettäväksi hopeasompaikäisten Keski-Pohjanmaa cupin osakilpailu, mutta sille etsitään uusi ajankohta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ongelmaton ei ole 12. helmikuutakaan varapäivänä. Tuolloin Pekingin olympialaisissa järjestetään mm. naisten 4x5 kilometrin viesti, joka alkaa Suomen aikaa klo 9.30.

– Sen vuoksi meillä on valmiutta aloittaa maakuntaviesti joko klo 12.00 tai 13.00, jotta katsojat ehtivät paikalle maakuntaviestiin. Tuossa vaiheessa talvea pimeyskään ei ehdi tulla ongelmaksi, koska viesti on kuitenkin sen verran lyhytkestoinen tapahtuma, Koivisto kertoo.

Kuten kerrottu päätös siirtää viestiä syntyi nopeasti, kun tiedot hallituksen ja aluehallintoviranomaisten kiristyneistä rajoitustoimista saatiin. Pohjois-Pohjanmaan avin päätös kieltää myös ulkoilmatilaisuudet on tällä erää voimassa vuoden loppuun, mutta järjestäjät eivät halunneet ottaa riskiä.

– Koronatilanne on siinä vaiheessa, ettei ole mitään takeita siitä, että rajoitukset päättyisivät jo vuodenvaihteessa. Sen vuoksi emme halunneet ottaa riskiä, kun viesti olisi pitänyt hiihtää jo 2. tammikuuta. Ei meillä kokouksessa asian toteamiseen pitkään mennyt, Koivisto kertoo noin 20 minuuttia kestäneen Teams-kokouksen jälkeen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ratkaisu maakuntaviestin siirtämisestä tehtiin jo ennen joulua myös sen vuoksi, ruokahankinnat viestiä varten piti juhlapyhien vuoksi tehdä tänään.

– Nyt siirrosta ei synny taloudellisia kustannuksia, Koivisto jatkaa.

Korona on koetellut Sievin maakuntaviestijärjestäjiä nyt toista vuotta. Viime vuonna viesti siirrettiin kertaalleen kevättalvelle ja sen perään tälle vuodelle. Nyt Keski-Pohjanmaan liitto on ilmoittanut, että vuoden 2023 maakuntaviesti hiihdetään Kaustisella kävi tämän viestin kanssa miten hyvänsä.

Sen vuoksi Sievissä mietitään jo varapäivän varapäivää tulevalle keväälle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tietysti toivon, että koronatilanne ehtii helmikuuhun mennessä rauhoittua, mutta eihän siitä mitään takeita ole. Eli keväältäkin haetaan vielä mahdollista varapäivää. Järjestäjien puolesta tuntuu nimittäin kohtuuttomalta, jos vuoro menee sivu suun. Töitä on kuitenkin tehty jo vuosia tapahtuman eteen. Siirrot johtuvat kuitenkinmeistä riippumattomista syistä, Koivisto viittaa koronapandemiaan.

Niin, olisiko aika esittää klassinen urheilukysymys, miltä nyt tuntuu?

– No, kyllähän näihin koronakäänteisiin on jo ehtinyt tottua, että sen suhteen tämäkään käänne ei jaksa yllättää, Koivisto vastaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä