Paikallisuutiset

Keski-Pohjanmaa pääsi vähällä Manu-myrskyssä: Tuuli repi kattoa Uudessakaarlepyyssä, Kokkolassa ja Pietarsaaressa kaatui puita teille

Perämerelle on annettu 19-21 m/s tuulivaroitus.
Perämerelle on annettu 19-21 m/s tuulivaroitus. Kuva: Anne Mattila

Maaliskuisen Manu-myrskyn ensimmäiset vaikutukset tuntuivat lauantaiaamuna Keski-Pohjanmaalla. Pelastuslaitokselle tuli ensimmäiset vahingontorjuntatehtävät kello kymmenen jälkeen aamulla.

Kevyen liikenteen väylille ja ajoteille oli kaatunut puita Kokkolassa ja Pietarsaaressa. Tehtäviä oli Kokkolan ja Pietarsaaren pelastuslaitoksen alueella muutamia.

– Nyt on suhteellisen rauhallista mutta tuuli näyttää voimistuvan puoleen päivään mennessä, päivystävä palomestari kertoi aamupäivällä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Päivällä tilanne rauhoittui ja myrsky näytti keskittyvän Etelä-Pohjanmaan seudulle.

🌲 vahingontorjuntatehtävä 🚒:lla tähän 🕢 mennessä. Vähällä selvittiin, vaikka välillä sai pitää 🎩 ja ⛑ kiinni ihan tosissaan 😊 Vähäistä tehtävämäärää selittää se, että 🧊 pitelee 🌲🌳:n juuria kiinni maassa. Seuraavaa 🌪:a odotellessa.

— K-P Pelastuslaitos (@kppelastus)March 26, 2022

Uudessakaarlepyyssä Pohjanmaan pelastuslaitos sai pelastustehtävän turvaamaan ison rakennuksen kattoa, joka oli vaarassa irrota.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Energiateollisuuden sähkökatkokartalla oli kymmeniätuhansia sähköttömiä asiakkaita pitkin päivää, tosin Keskipohjanmaan levikkialueella sähkökatkot jäivät vähiin. Kartan perusteella eniten sähköttömiä kotitalouksia oli Itä- ja Keski-Suomessa. Esimerkiksi iltapäivällä vähän ennen neljää sähköttömiä asiakkaita oli kaikkiaan 35 121.

//Uutista on päivitetty kello 15.10//

//Uutista on päivitetty kello 15.51//

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä