Paikallisuutiset
Kaupunki puolustaa hautapaikkakaavaa – ongelmia naapureille ei uskota koituvan
Uuden hautausmaan laajentamisen mahdollistava asemakaava on sellaisenaan hyvä, eikä sitä tarvitse muuttaa, katsoo Pietarsaaren kaupunginhallitus. Se vastaa valitukseen, jonka ovat Vaasan hallinto-oikeudelle jättäneet kolme hautausmaan laajennuksen omakotitonttinaapuria.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan viime lokakuun kokouksessaan.
Naapurit katsovat valituksessaan, että hautapaikat tulevat liian lähelle heidän tonttejaan. Kaikilla tonteilla on muun muassa 1920-luvulla tehdyt kaivot, joita käytetään edelleen talousveden ottoon.
Tonteille on myös tehty porakaivot maalämpöä varten, ja ne ovat lähellä tulevan hautausmaan puoleista tontinrajaa. Valituksen jättäjät pelkäävät kaivojen ja porakaivojen saastuvan, mikäli hautausmaan pinta- ja pohjavedet juoksevat tonteille päin.
Kaupunki toteaa vastineessaan, että hautausmaatoimintaa varten suoritettava maantäyttö on huomioitu sen ja Prikintien välisellä rajavyöhykkeellä, ja hautausmaatoiminnalle asetettavat laatuvaatimukset mahdollistavat tarkoituksenmukaisen maatumisprosessin ja varmistavat ympäristöriskien valvonnan.
Valituksessa kannetaan huolta hautausmaaksi muuttuvan metsäalueen linnustosta ja lepakoista, jotka pesivät nyt alueella.
Kaupungin mukaan alueen kattava luontoympäristöselvitys on tehty, eikä asemakaava ole ristiriidassa sen suhteen. Suositusten mukaan hautausmaan vaiheittainen laajentaminen pohjoisen suuntaan ei aiheuta riskiä luontoarvoille.
Suunnitelmana on myös jättää osa alueesta tilaan, jossa lepakot ja linnut voivat jatkaa elämäänsä.
Myös näkymät tonteilta hautausmaalle päin huolettavat asukkaita. Tontit sijaitsevat alempana kuin hautausmaan pinta.
Prikintien pientalokorttelin osalta asemakaavassa on kaupungin mukaan kiinnitetty erityistä huomiota rajavyöhykkeen suunnitteluun. Väliin tulee muun muassa kivi- tai kivikorimuuri tai maavalli, tai näiden yhdistelmä.
Valituksessa halutaan, että hautausmaa-aluetta siirretään vähintään 20 metriä kauemmas tonttien rajoista.
Kaupunginhallitus toteaa lausunnossaan, ettei valituksessa esitetä sellaisia perusteita, joiden vuoksi kaavaa olisi muutettava.
– Itse hautausmaa on kaupungin keskustassa sijaitseva hyvin hoidettu puisto, jossa myös ikääntyneen väestön on helppo liikkua. Hautausmaan toteuttaminen hoitamattomalle metsäalueelle parantaa ylipäänsä kaupunkilaisten elinympäristöä, lausunnossa huomautetaan.