Paikallisuutiset

Kansanjazzia tuplakonsertissa – Anders Lindhin orkesteri ja Nikulan Perheyhtye yhtäaikaa estradille Svenska Gårdenilla

Kuva: Pentti Höri

Kaksi eri musiikkityyliä paitsi kohtaa, myös kietoutuu toisiinsa perjantaina 25. lokakuuta Svenska Gårdenilla.

Jazz-bändi Anders Lindhs Orkester (ALO) ja kansanmusiikkia esittävä Nikulan Perheyhtye esiintyvät yhteiskonsertissa, jossa ei pelkästään soiteta vuoronperään vaan limitellen ja yhdessä.

Molemmat kokoonpanot ovat samaan aikaan lavalla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Musiikki- ja kielirajoja aukovan ja soitannan keinoin keskustelevan konsertin alkutahdit lyötiin viime keväänä.

”Aloimme yhtyeen kesken miettiä, mitä uutta voisimme kehitellä sen sijaan, että tavan mukaan kävisimme vain keikoilla.” Anders Lindh

– Aloimme yhtyeen kesken miettiä, mitä uutta voisimme kehitellä sen sijaan, että tavan mukaan kävisimme vain keikoilla, pianisti ja orkesterinsa kapellimestariAnders Lindh kertoo.

Ratkaisu löytyi tällä kertaa Pietarsaaren kulttuuritoimiston kautta. KulttuurisihteeriMarja-Leena Hyytinen vinkkasi Nikulan Perheyhtyeestä, joka pitää yllä kaustislaista ja myös suomenruotsalaista pelimannikulttuuria.

Jazzista pitävä yhtyeen vetäjäHeikki Nikula innostui ajatuksesta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Teemaksi muotoutui ”soitamme lempimusiikkiamme teille ja toisillemme”.

Kansanmusiikin ja jazzin yhdistäminen ei ole tuiki tavallista, jos ei ennenkuulumatontakaan.

Heikki Nikulan mukaan molemmilla on yhteisiä juuria.

– Jazzin alkuperä on Länsi-Afrikassa, eli musiikki on tullut kansalta. Ragtimen juuret ovat marssissa, ja kansanmusiikkimme häämarssit pohjautuvat Napoleonin aikaisiin sotilasmarsseihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yhteisesityksenä kokoonpanot esittävät keskipohjalaisen kansansävelmän Slumrande toner, jonka ruotsinkieliset sanat on laatinut Alexander Slotte.

ALO:oon kuuluvat Anders Lindhin ohella Håkan Storbacka (kitara), Rolf Wallendahl (tenorisaksofoni), Timo Miettinen (kontrabasso) ja Guy Sandvik (rummut).

Nikulan perheyhtyeessä soittavat isä-Heikin kanssa tyttäret Gabriella Nikula (viulu), Sara Nikula-Nyman (viulu), Ida Nikula (harmooni) ja Vili Mäkinen (kontrabasso).Esityksessä on mukana myös kapellimestarin lastenlapsia.

Kulttuurijaosto tukee yhteiskonserttia 2000 eurolla. Marja-Leena Hyytisen mukaan kielirajat ylittävä hanke on myös kaupungin strategian mukaista.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä