Paikallisuutiset

Kansanedustaja Peter Östman asettuu ehdolle kolmannelle kaudelle

Kuva:

Pia Räihälä

Kansanedustaja Peter Östman (kd.) Luodosta asettuu ehdolle kolmannelle kaudelle ensi huhtikuussa pidettävissä eduskuntavaaleissa Vaasan vaalipiiristä.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimiva Östman on työskennellyt eduskunnassa vuodesta 2011.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kesän aikana minulla on ollut aikaa pohtia ja olen tullut siihen päätökseen, että olen käytettävissä kevään eduskuntavaaleissa 2019, kertoo Östman.

– Tämän vaalikauden aikana olen istunut maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Olen huomannut, kuinka tärkeitä ovat kysymykset maatalouden tulevaisuudesta ja riistainhoidosta.

Östmanilla on pitkä yrittäjätausta.

– Minulle on ollut tärkeää seurata ja ajaa niitä kysymyksiä, jotka koskevat pk-yrityksiä, hän toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Östman jätti toimenpidealoitteen yrittäjävähennyksestä vuonna 2013.

– Mutta siinä kesti ennen kuin se meni tällä kaudella uuden hallituksen toimesta läpi. Se osoittaa, että pitää olla kärsivällinen sekä tehdä aloitteita ja verkostoitua.

Sosiaaliturvauudistus on seuraavan hallituskauden suuri kysymys. Kristillisdemokraatit julkisti ensimmäisenä oman sotu-mallinsa.

– Kuluneen vuoden aikana muutkin puolueet ovat seuranneet ja esittäneet omia mallejaan. KD:n malli Kannustava perusturva yhdistää kaikki tuet yhdeksi ja työn vastaanottaminen on aina kannattavaa. KD:n malli tuotiin julki samaan aikaan, kun hallitus esitteli perustulokokeilunsa. Myöhemmin muun muassa Kokoomus ja Siniset ovat esitelleet omat mallinsa, jotka muistuttavat KD:n mallia. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on todennut, että heidän mallinsa vastaa pitkälti KD:n mallia, sanoo Östman.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä