Kulttuuri
Haidin debyyttialbumi ”Takas hetkiin” tarjoilee vahvojen melodioiden ja kitaroiden siivittämää synapoppia
Pietarsaarelainen Heidi Takaneva julkaisi levyn elämän tärkeistä taitekohdista.
Pietarsaarelainen Haidi, oikealta nimeltään Heidi Takaneva, on julkaissut debyyttialbuminsa Takas hetkiin. Perjantaina 3.11. julkaistun levyn kappaleet nostavat esiin elämän tärkeitä käännekohtia – hetkiä, joissa kaikki muuttuu ja maisema saa uudet värit.
Uudelta levyltä lohkaistut singlet ovat saaneet paljon huomiota muun muassa Spotifyn soittolistoilla. Takas hetkiin -albumilta saatiin maistiaisiksi singlet En aio jäädä, Tahdon sut lukee, Ajakaa lujempaa, Ansaitset uuden elämän sekä viimeisimpänä julkaistu kappale Mun New York.
Albumin viimeisenä nostona Haidi ottaa esiin Kato mua -biisin, jonka inspiraatio nousi ongelmista, joita nykyajan parisuhteissa joudutaan käsittelemään.
– Yhteinen ajan puute on nykyajan parisuhteiden tavallinen ongelma, ja Kato mua syntyi sen pohjalta. Meemeissä vierekkäin ruutuja tuijottaville puolisoille voi vähän nauraakin, mutta tosielämässä ongelma on suuri. Aikaa ei vain tunnu olevan ja se katoaa jonnekin aikataulujen lomaan. Silti toista kaipaa aidosti rinnalleen, ihan vain olemaan, Haidi kertoo tiedotteessaan.
– Tässä biisissä taitaa olla jotain sellaista pohjalaisen naisen rakkautta. Ei turhia korulauseita, vaan melko suoraa puhetta, eikä liikaa siirappia. Arkirakkautta, tosirakkautta. Sitä, että tajuaa, että toinen ei kuitenkaan ole vieressä ikuisesti. Rakkaudesta pitää puhua nyt, vaikka se voi ollakin vaikeaa.
Nyt julkaistun albumin tuottajana on toiminut Johan Nybäck. Albumin kappaleet ovat muodostuneet yhteisillä biisinkirjoitusleireillä sekä co-write -sessioissa Anna Karsikas-Kuusiston kanssa. Tahdon sut -kappaleen taas on kirjoittanut Juho Rintarunsala.
Albumilla vahvasti läsnä oleva melodinen ulottuvuus on pääosin Haidin omaa kädenjälkeä. Levyltä löytyy myös erityisiä kappaleita, joihin hän on kirjoittanut tekstin itse. Tästä esimerkkinä Sirius, joka on omistettu edesmenneen läheisen muistolle.
Heidi Takaneva tunnetaan myös Noste-bilebändin laulajana, jonka kanssa hän on tehnyt satoja keikkoja ympäri Suomen jo yli kymmenen vuoden ajan. Sooloprojektin soittajina toimivat Emil Nordström, Patrik Björni ja C-J Hultgren ovat myös Nosteen riveistä tuttuja.
Haidia voi nähdä ja kuulla Pietarsaaren After Eightissä keskiviikkona 8.11. klo 19.