Paikallisuutiset

Bros on kuulunut Pietarsaaren katukuvaan 30 vuotta – Yksityinen vaatekauppa on pärjännyt ketjujen puristuksessa "Olemme aika yksinäisiä"

Perheyritys Bros on toiminut Jeppiksessä jo 30 vuoden ajan. Ajatus kestävästä kehityksestä ja pikamuodista erossa pysymisestä kantaa yhä.

Bodil Sjöholm on koulutukseltaan vaatetusartenomi. Bros- vaatekaupan johtamisen lisäksi hän tekee tarvittaessa pienempiä korjauksia vaatteisiin. - Usein kun sulhanen tulee kauppaan pitää olla valmista seuraavana päivänä - kun on häät.
Bodil Sjöholm on koulutukseltaan vaatetusartenomi. Bros- vaatekaupan johtamisen lisäksi hän tekee tarvittaessa pienempiä korjauksia vaatteisiin. - Usein kun sulhanen tulee kauppaan pitää olla valmista seuraavana päivänä - kun on häät. Kuva: Pirkko Högkulla

Vaatekauppa Bros on kuulunut Pietarsaaren katukuvaan jo 30 syksyä. Myös tulevaisuus lupaa hyvää perheyritykselle, joka on alusta asti keskittynyt laadukkaimpiin vaatemerkkeihin.

Yksityinen kivijalkavaatekauppa suurten ketjujen puristuksessa alkaa olla valtakunnallinenkin harvinaisuus. Kolmen vuosikymmenen matkalle mahtuu yrittäjäBodil Sjöholmin mukaan todella haastavia vuosia. Niiden yli on selvitty muun muassa omaa toimintaa sopeuttamalla.

Se, mistä alkutaipaleelta asti on pidetty kiinni, on ajatus kestävästä kehityksestä ja pikamuodista erossa pysymisestä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Laadukas brändi kestää aika a, äidiltä tyttärelle, isältä pojalle. Meillä on kuulema kalliin kaupan leima, mutta se ei pidä paikkaansa siinä mielessä, että olisimme sen kalliimpia kuin muutkaan.

"Keskusteluissa asiakkaiden kanssa nousee esille kuinka vaate-, sisustus- ja kenkäkauppoja kaivataan ja niitä halutaan takaisin kaupunkiin".

Nettikauppa on kova kilpailija. Pientä palaamista perinteiseen kaupantekoon kivijalkaliikkeessä on Sjöholmin mukaan ilmassa.

– Ehkä halutaan hieman enemmän kierrellä liikkeissä, tehdä löytöjä, hypistellä vaatteita, tuntea ja nähdä sen laatu ja kokeilla päälle. Ilo on molemminpuolinen kun saadaan asiakkaan mukaan pukukoppiin jokin vaate, josta hän ei ensisilmäyksellä pitänyt, mutta tuleekin ulos leveästi hymyillen.

Asiakkaita tulee Sjöholmin mukaan Pietarsaaresta, seutukunnista ja kauempaakin Kalajoelta, Kokkolasta, Vaasasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yrittämisen Pietarsaaressa hän kokee haastavana tällä hetkellä.

– Olemme aika yksinäisiä. On surullista kun monet liikkeet ympäriltä ovat menneet kiinni.

– Keskusteluissa asiakkaiden kanssa nousee esille kuinka vaate-, sisustus- ja kenkäkauppoja kaivataan ja niitä halutaan takaisin kaupunkiin.

Samoilla paikoilla Perämiehenkadulla Bros aloitteli toimintaansa. Liikkeen perustivat veljekset Mats ja Joakim Söderlund syksyllä 1992. Bodil ja Rainer Sjöholm ostivat yrityksen Söderlundeilta 1996.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ensin myynnissä oli lähinnä miesten vaatteita, sitten valikoimaa kasvatettiin yhdellä naisten vaatemerkillä. Jo pitkään on ollut puolet ja puolet.

Seuraava muuttomatka oli lyhyt, kadun toiselle puolelle.

Uudelle vuosituhannelle tultaessa ostettiin omat liiketilat kiven heiton päästä Perämiehenkadun ja Alholminkadun risteyksestä, missä nykyään pyörii outlet- myymälä.

– Tilat olivat omat, mutta toimittiin kahdessa kerroksessa, miesten osasto oli katutasossa, naiset ylhäällä. Ei ollut ihan käytännöllinen ratkaisu rappusten kanssa, muistelee Bodil Sjöholm.

Syyskuussa 2008 avattiin uusi kausi Raatihuoneenkadulla hulppeissa tiloissa. Idea suuresta vaateliikkeestä tuntui tuolloin hyvältä; olihan ostoskeskus Maria Malm suunnitteilla naapurikortteliin ja se vetäisi väkeä.

– Maria Malmin ostoskeskus ei sitten toteutunut, mutta Kokkola sai Chydenian. Toriparkin rakennustyömaalla Pietarsaaressa oli oma vaikutuksensa; katuja suljettiin. Meidän liike oli tuolloin aivan liian iso Pietarsaarelle, Sjöholm puntaroi.

Enimmillään työntekijöitä oli yhdeksän.

– Tällä hetkellä meitä on viisi, kuusi osa-aikaista työntekijää pyörittämässä päämyymälää ja outlet- myymälää. Kauppa on sen verran pieni, että tarvittaessa pärjää yksinkin jonkun aikaa, huomauttaa Sjöholm.

Muoti on ehtinyt kiertää ja uusiutua useasti Bodil Sjöholmin 27 vuoden alallaolon aikana.

– Muoti palaa takaisin, ei aivan samana, mutta tietyillä tunnusmerkeillä. Tällä hetkellä esimerkiksi oversize-trendi, ylisuurten vaatteiden aika ei vieläkään ole ohi, mutta löytyy toki hieman muotoon ommeltuakin päällepantavaa.

– Miesten muoti on pitkään ollut aika slim, nyt sekin on suurenemaan päin. Naisten puolella vastaavasti bootcut -housujen, joissa on siis huomattavan leveät lahkeet ja mieluiten korkea vyötärö, kysyntä on vilkastumassa.

Lisätty 9.1. tieto omistajavaihdoksesta 1996.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä