Paikallisuutiset

Bisneksissä näkyvissä toiveikkuutta

Suhdannetilanteessa Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yrityksissä on tapahtunut käänne positiiviseen viime syksystä. Syksyllä moni yritys vielä näki, että suhdanteen pohjakosketus olisi vasta edessäpäin, mutta arviot tästä näyttäisivät olleen liian pessimistisiä.

Taloushuolet ovat muuttuneet taloustoiveikkuudeksi. Tämä käy ilmi Pohjanmaan kauppakamarin jäsenyrityksilleen huhtikuun alussa tekemästä Business Panel -talousbarometristä.

Kevättalven mittavat lakot ovat kuitenkin aiheuttaneet merkittäviä taloudellisia menetyksiä niin kansantaloudelle kuin yksittäisille yrityksillekin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjanmaan kauppakamarin jäsenyrityksistä 69 prosenttia kertoi, että lakoilla on ollut negatiivisia vaikutuksia toimintaan. Vastaajista 28 prosentin toimintaan ei lakoilla ole ollut mitään vaikutusta.

Rekrytointinäkymissä ollaan aivan pitkän aikavälin keskiarvossa.

Liikevaihto-odotuksia mittaava saldoluku on indikaattoreista positiivisin, saldoluku on 21. Yrityksistä 43 prosenttia kertoo liikevaihtonsa ylittävän tänä vuonna viime vuoden tason.

Tilauskantaa ja tunnelmaa mittaavat saldoluvut ovat edelleen pakkasella, vaikka molemmat ovat kivunneet syksystä. Tilauskannat ovat vahvistuneet lyhyessä ajassa nopeasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Teollisuuden tilauskanta on piristynyt ja tämä näkyy myös voimistuneina rekrytointiaikeina. Riittämätön kysyntä haastaa kuitenkin puolta teollisuusyrityksistä.

39 prosenttia on aikeissa rekrytoida lähikuukausina, kun taas joka kuudes on vähentämässä väkeä.

Rakennusalan pitkä sukellus keväästä 2021 alkaen näyttäisi kyselyn mukaan alkavan purkautumaan. Edelleen kaikki saldoluvut ovat jopa vahvasti miinuksella, mutta kaikki ovat kääntyneet nyt noususuuntaan.

Alaa haastaa erityisesti riittämätön kysyntä, josta kärsii 57 prosenttia vastaajista. Tilauskannat ovat pysyneet samalla tasolla, mitä ne olivat syksyllä. Rahoituksen saatavuushaasteiden kanssa kamppailee 44 prosenttia vastaajista.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä