Paikallisuutiset

Jääpadot liikkuvat Kruunupyynjoessa – asukkaat seuraavat pihoiltaan harvinaista tulvaa

Hanna Rautio

Kruunupyystä kotoisin olevan Peter Huggaren lapsuuskodin kohdalle on perjantain aikana kerääntynyt aimo kasa Kruunupyynjoen jäitä. Kyseinen jääpatopaikka sijaitsee parin kilometrin päässä Kruunupyyn keskustasta lentokentän suuntaan.

Huggaren talon kohdalla joessa on pieni saari, jonka toista puolta jäät virtasivat lauantaina aamupäivästä kohti Kruunupyyn keskustaa, mutta toiselle puolelle jäät kasautuivat padoksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Asun itse Vaasassa, mutta juttelin naapurin kanssa, joka meinasi ettei kolmeenkymmeneen vuoteen ole ollut tällaista tulvaa, Huggare toteaa.

Hän muistaa itsekin vuoden 1986 paikkeilla olleen kovan tulvan, jolloin jäät nousivat heidän pihalleen nurmikolle asti.

– Keskustassa oli silloin paha tilanne. Palokunta joutui muistaakseni silloin hakemaan ihmisiä pois pankista ja jostain muualta, mies muistelee.

Huggaren talon pihassa tulvavesi ei ole koskaan aiheuttanut vahinkoa, eikä nytkään siltä vaikuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tässä odotellaan, että jäät lähtevät menemään. On tämä aina pieni spektaakkeli, tyttärensä Elisabethin kanssa jäitä talon pihalta katsellut mies tuumii.

– Jäiden lähtö näyttää aika kauniilta, ei ollenkaan pelottavalta. Pidän talvesta, mutta keväällä on ihanan raikasta ja kaunista, kommentoi Peter Huggaren vaimon veljentytär, Vaasassa opiskeleva ArunothaiChanngam, jolle Kruunupyynjoen tulva oli ensimmäinen laatuaan.

Toinen suurempi jääpato oli lauantaina päivällä Kruunupyynjoessa Huggarsista Kruunupyyn keskustaan päin. Vähän edempänä Wiikarintiellä jokivesi oli noussut muutaman talon pihaan, mutta oli vielä kaukana asuinrakennuksista.

Kronoksen tehtaan vieressä joen ylittävän kävelysillan tulva on joskus vienyt mennessään, Peter Huggare muistelee, mutta toistaiseksi silta oli visusti paikallaan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä