Paikallisuutiset

Nelipäiväiset suurmarkkinat valtaavat Pietarsaaren ydinkeskustan loppuviikoksi. Tarjolla ruokaa ja tuotteita yli 30 maasta, Australiasta Englantiin, Yhdysvalloista Italiaan.

Pietarsaari

Kansainväliset & Suomalaiset Suurmarkkinat saapuvat ensimmäistä kertaa Pietarsaareen. Tapahtuma valtaa kaupungin ydinkeskustan torstaista sunnuntaihin, 8.-11. syyskuuta.

Jättimäinen yhteiskiertue tuo Pietarsaareen eri maiden ja suomalaisten maakuntien ruoka- ja herkkutarjontaa sekä muita tuotteita kuten käsitöitä, tekstiilejä, taidetta. Lapsille on tivoli.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nelipäiväisillä markkinoilla on mukana yrittäjiä peräti yli 30 eri maasta sekä 15 Suomen eri maakunnasta erikoistuotteineen. Kansainvälisiä osastoja on yhteensä 135 Australiasta Englantiin, Yhdysvalloista Itävaltaan. Esimerkiksi ranskalainen kortteli levittäytyy 80 metrin pituuteen.

– Keskeisenä ideana on, että valmistajat ja kasvattajat ovat itse myymässä ja esittelemässä tuotteitaan. Australian osastolla voi tutustua vaikkapa krokotiilipurilaiseen tai vaihtoehtoisesti kameli- tai kengurupurilaiseen.

– Eri maiden järjestöt lähettävät tapahtumaan parhaita osastojaan, kuvaa tapahtumavastaava, toiminnanjohtajaAri Kallas TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus Oy:stä.

TMK on järjestänyt tapahtumakiertueen Suomessa vuodesta 2011 alkaen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keskiviikkona keskipäivän paikkeilla suuri osa kojuista oli jo pystyssä ja tuotteita esillä. Näkymä Raatihuoneenkadulta Isollekadulle. Suurmarkkinat valtaavat koko Pietarsaaren ydinkeskustan sunnuntai-iltaan asti.
Keskiviikkona keskipäivän paikkeilla suuri osa kojuista oli jo pystyssä ja tuotteita esillä. Näkymä Raatihuoneenkadulta Isollekadulle. Suurmarkkinat valtaavat koko Pietarsaaren ydinkeskustan sunnuntai-iltaan asti. Kuva: Pirkko Högkulla

Maailmantilanteen johdosta teemana vuoden 2022 markkinakiertueella on sodanvastaisuus. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan vuoksi Venäjän lipun alla olevia osastoja ei tämän vuoden kiertueella ole otettu lainkaan mukaan järjestäjien päätöksellä. Ukrainan osasto on mukana.

– Kansainvälisten suurmarkkinoiden kiertue on positiivinen esimerkki rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja toistensa kunnioittamisesta. Kiertueella on mukana työskentelemässä kaikkiaan noin 500 henkilöä. Kaikilla heillä on omat kulttuuritaustansa, uskontonsa, kielensä. Kun eri maissa samaa työtä tekevät yrittäjät tekevät yhdessä töitä niin he myös ymmärtävät toisiaan paremmin, Ari Kallas huomauttaa.

Kansainväliset ja Suomalaiset Suurmarkkinat saapuvat kiertueellaan ensimmäistä kertaa Pietarsaareen. Nelipäiväiset markkinat ovat tällä viikolla ydinkeskustassa huomisesta  torstaista sunnuntaihin. Vuoden 2022 teemana on sodanvastaisuus: ”Rauha, ei sotaa! Peace, not war!” Kuva  tiistailta, jolloin markkinoita alettiin pystyttää.
Kansainväliset ja Suomalaiset Suurmarkkinat saapuvat kiertueellaan ensimmäistä kertaa Pietarsaareen. Nelipäiväiset markkinat ovat tällä viikolla ydinkeskustassa huomisesta torstaista sunnuntaihin. Vuoden 2022 teemana on sodanvastaisuus: ”Rauha, ei sotaa! Peace, not war!” Kuva tiistailta, jolloin markkinoita alettiin pystyttää. Kuva: Pirkko Högkulla

Pietarsaareen kiertue oli tulossa jo vuonna 2020, mutta tapahtuma jouduttiin perumaan koronan vuoksi. Terveysturvallisuusohjeet ovat edelleen voimassa maskisuositusta lukuun ottamatta.

– Selkeä ohje on, että sairaana tai edes pienintäkään koronaan viittaavaa oiretta tunteva henkilö ei tule markkinoille, Ari Kallas painottaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

”Terveenä tervetuloa markkinoille” kyltit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi turvaohjeineen tervehtivät heti porteilla jokaista alueelle tulijaa samoin kuin yleiset käsidesipisteet. Myös kaikilla kauppiailla on osastoissaan ilmaiset vapaasti yleisön käytössä olevat näkyvästi merkityt käsidesipisteet.

– Toivottavasti Pietarsaaren seudulla porukka lähtee liikkeelle. Oulussa markkinat keräsivät tänä vuonna 90 000 kävijää, Rovaniemellä 65 000 kävijää eli koko Lappi oli liikkeellä, Kallas kuvaa.

Markkinat ovat avoinna torstaista lauantaihin kello 10-20, sunnuntaina kello 10-18. Markkina-alueena on tori, Raatihuoneenkatu, Isokatu sekä kävelykatualueet ympäristöineen.

Juttua muokattu; otsikkoa päivitetty ja kuva lisätty.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä