keskiviikko 6.7.2022 | 04:17
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pietarsaaren kaupunki valmistaa 370-vuotispäiväkseen kahvitarjoilun 5000 ihmiselle: Massajuhla ponnistaa kiehtovasta historiasta

Kristian Sundqvist
Ti 14.6.2022 klo 15:00

Pietarsaari

Hupsista, kuinka rohkeaa. Tuollainen ajatus ponnahtaa mieleen, kun kuulee, miten Pietarsaaren kaupunki aikoo juhlistaa 370-vuotista olemassaoloaan.

– Kaupunginhallitus on tilannut kahvitarjoilun kanelipullineen 5000 henkilölle, kertoo Pietarsaaren kulttuuripalvelupäällikkö Marja-Leena Hyytinen.

Kyse on Pietarsaaren Koulupuistossa sunnuntaina 19. kesäkuuta järjestettävästä avoimesta kansanjuhlasta.

Onhan se vitsailu vähän kulunutta, mutta toisaalta Kokkolassahan aikoinaan suhtauduttiin penseästi Pietarsaaren perustamiseen.

Johan Fagerudd

– Tuona päivänä tulee päivälleen 370 vuotta siitä, kun [Ruotsin] kuningatar Kristiina antoi kreivi Jacob de la Gardielle lahjakirjan, jolla vahvistettiin oikeus kaupungin perustamiseen Pohjanmaan Pedersören läänitykselle, Hyytinen kertoo.

Muutenkin on Pietarsaaressa Hyytisen mukaan nyt juhlan paikka.

– Nyt on aika juhlia ja olla yhdessä. On ollut vaikeita vuosia, koronaa ja muuta.

Pietarsaaren historian ja nykyisyyden vekkuleihin yksityiskohtiin kuuluu, että monelle pietarsaarelaiselle asialle nimensä antanut ja kaupungin synnyssä suurta roolia näytellyt kreivitär Ebba Brahe ei koskaan vieraillut Pedersören läänityksessä.

Tulevan 370-vuotisjuhlan kunniaksi moinen vierailu kuitenkin järjestetään historiallisen pukukuvaelman muodossa. Kreivitär Ebbana toimii Ulla Nyström ja mukana menossa ovat myös kuningatar Kristiina ja Jacod de la Gardie.

Näyttämötaide on juhlassa vahvasti läsnä monessa muodossa, kun omat esityksensä tuovat paikalliset harrastajateatterit Pietarsaaren näyttämö sekä Teater Jacob. Tapahtuman juontaa pietarsaarelaislähtöinen näyttelijä Johan Fagerudd.

Hän on Koulupuiston lavalla jopa nostalgisessa ympäristössä; tie maailmalle ja ammattinäyttelijäksi kun aikoinaan lähti kivenheiton päässä sijaitsevasta lukiorakennuksesta.

– Todella hienoa olla tätä tapahtumaa juontamassa, Fagerudd kiittelee.

Miten näyttelijältä sujuvat juontohommat?

– Se ei ole samaa kuin näytteleminen, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Molemmissa ollaan kontaktissa yleisöön.

Suurjuhlan ennakkolehdistötilaisuudessa käsiteltiin suorastaan taikauskoisen välttelevästi mahdollisuutta, että Pietarsaaressa sataisi 19. kesäkuuta.

Mikäli sää suosii voivat kasassa olla värikkään kansanjuhlan ainekset. Juhlatoimikunnan puolesta vinkataan, että paikalle kannattaa tulla historialliseen tyyliin pukeutuneena. Tai johonkin muuhun tyyliin, mikä nyt sitten itselleen omaksi kokee.

– Vaikka Batman-puku on ihan hyvä, Marja-Leena Hyytinen heittää.

Piknik-viltti ja -kori passaa ottaa mukaan eikä juhlaan osallistumista ole mitenkään asuinpaikan mukaan rajattu.

– Ympäryskuntien asukkaat ja kaikki muutkin ovat lämpimästi tervetulleita, Hyytinen sanoo ja tarkentaa kutsun koskevan kokkolalaisiakin.

Johan Fagerudd pohtii mahdollisuutta, että rakas naapuri huomioitaisiin lavalta jopa vitsin muodossa.

– Onhan se vitsailu vähän kulunutta, mutta toisaalta Kokkolassahan aikoinaan suhtauduttiin penseästi Pietarsaaren perustamiseen.

Juhlassa esiintyvät mainittujen tahojen lisäksi muusikot Mikael Svarvar sekä Eva ja Johannes Ahlvik. Luvassa on myös voimisteluseura JKG:n esitys.

Mikäli sää suosii voivat kasassa

olla värikkään kansanjuhlan

ainekset.

#