sunnuntai 29.5.2022 | 07:32
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Visasmäen kerrostalokaava valmis päätettäväksi – museot ja naapurit arvostelleet Mattssonin tontin hankkeen kokoa

Pentti Höri
Ti 3.5.2022 klo 17:20

Asemakaavan muutos niin sanotun Mattssonin korttelin osalta etenee Pietarsaaren kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Tekninen lautakunta totesi viime viikolla kaavan valmiiksi ja kaupunginhallitus päätti samoin maanantaina.

Kaavamuutos mahdollistaa nelikerroksisen asuinkerrostalon rakentamisen Visasmäelle paikalle, jossa sijaitsi pitkään Mattssonin urheiluliike.

Hankkeen takana ovat tontin omistava Purmo Autic Ab, C.J. Riska Oy sekä Jake Rakennus Oy.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Christer Tonberg on tyytyväinen kaavaehdotukseen, vaikka prosessi on hänen mukaansa venynyt monien huomautusten takia.

– Rakennuksen kokoa ja massaa kohtaan on esitetty kritiikkiä. Kaavaa on ny säädetty, ja nyt ollaan onnistuttu jopa yli odotusten rakennuksen muokkaamisessa sopusuhtaisemmaksi. Pohjoisen ja etelän päädyistä on tehty kapeampia, Tonberg sanoo.

Talon runkoa on pienennetty jonkin verran, jolloin tontille tulee enemmän avaruutta ja myös vihreyttä.

Eniten kritiikkiä kaava on saanut matkan varrella viereiseltä Black Sheep Pubilta sekä museotoimijoilta. Pubin terassin pelätään varjostuvan, mikä yrityksen mukaan voi vaikuttaa negatiivisesti sen talouteen ja toimintaan.

Kaavoitusosaston mukaan varjoanalyysin mukaan uudisrakennus varjostaa tontin pohjoisosaa enimmäkseen kesäiltojen myöhäisinä tunteina. Lisäksi huomautetaan, että nykyinenkin asemakaava sallii lähes yhtä korkean rakennuksen tontille.

Pietarsaaren museo ja Pohjanmaan museo ovat lausunnoissaan pitäneet nelikerroksista rakennusta paikalleen liian korkeana ja massiivisena.

Rakennus tulisi Pohjanmaan museon mukaan hallitsemaan arvokasta kulttuurimaisemaa, missä se kilpailisi historiallisten naapurirakennusten kanssa.

– Positiivisia kommentteja kaavaluonnoksiin ei saada koskaan. Huomautuksia jättävät vain he, jotka ovat kriittisiä tai heillä on kysyttävää hankkeesta. Näin emme saa kuvaa tasapainosta myönteisten ja kielteisten asenteiden välillä, Christer Tonberg pohtii.

Kaupunginvaltuusto kokoontuu 9. toukokuuta.

#