Paikallisuutiset

Senioreille jälleen kuorokonsertti: Lions-klubien ja Linneoiden järjestämä ilmaistapahtuma toteutuu yhden välivuoden jälkeen

Lions-klubien Seniorikonsertti on ollut kauan varma syksyn merkki muina paitsi viime vuonna, jolloin ei konsertoitu muutenkaan.

Tulevana lauantaina 9. lokakuuta on jälleen aika. Schauman-salissa pidettävä ilmaiskonsertti on suunnattu nimensä mukaisesti ikäihmisille.

– Alunperin tämä järjestettiin Veteraanikonsertin nimellä, mutta kun sotaveteraanien määrä väheni, halusimme profiloitua yleisemmin eläkeläisiin ja vanhempaan väestöön päin, järjestäjiin kuuluvaKimmo Kalliokoski Lions Club Pietarsaaresta kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aiemmin LC Pietarsaari vastasi konsertista yksin, mutta vuodesta 2019 mukana ovat olleet myös Pedersören Lions Club ja Jakobstad–Pedersöre Linneor.

– Käytännön järjestelyt ja taloudellisetkin vaikutukset kävivät aika raskaiksi klubillemme, joten pyysimme muita alueen klubeja mukaan. On erittäin hyvä, että olemme saaneet leveämmät hartiat tämän taakse, Kalliokoski sanoo.

Seniorikonsertissa esiintyvät pietarsaarelaiset mieskuoro Laulu-Jaakot ja sekakuoro Tonfallet, joka tänä vuonna esiintyy perinteisesti lavalla olleen Jakobstads Sångarbröder -kuoron tilalla. Viimemainitulle tuli esteitä kyseisenä ajankohtana.

– Tonfallet reagoi pyyntöön nopeasti ja heillä oli ohjelmisto myös nopeasti valmiina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Konsertin ensi puolisko on suomenkielinen, jälkimmäinen ruotsinkielinen.

Seniorikonsertti on ollut aina suosittu ja vetänyt salin lähes täyteen yleisöä. Hiljattain poistuneet rajoitukset mahdollistavat taas tämän, joskin tiettyjä turvatoimia ylläpidetään edelleen.

– Toki on tärkeätä, että ihmiset tulevat ainoastaan terveinä konserttiin. Suosittelemme suu-nenäsuojaa, ja desinfiointiaineita tiloista löytyy. Kahvitukset on järjestetty neljään eri linjaan, jotta ruuhkia ei muodostuisi, Kalliokoski sanoo.

Pyörätuolia käyttävät pääsevät myös hissillä saliin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ilmaiskonsertin yleisömäärää on hankalaa arvioida etukäteen, joten järjestävät neuvovat väkeä tulemaan ajoissa klo 13 alkavaan konserttiin. Kahvitaukoon varataan riittävästi aikaa, ja myös sen tarjoilut ovat yleisölle maksuttomia.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä