Kulttuuri

Musiikki tallentuu Kolmosella: Miika Haapala muokkasi soittokämpästään äänitysstudion - ”Oikeat soittimet ovat vahvin puoleni”

Pietarsaari

Kevytyrittäjyys oli vaihtoehto pietarsaarelaiselle media-assistenttiMiika Haapalalle, kun hän päätti muokata harrastustaan kohti ammattia.

Haapala on rakennellut pikku hiljaa täysiveristä äänitysstudiota työväentalo Kolmosen siipirakennukseen Koulukadulle. Entisiin kerhotiloihin on myös valmistumassa erillinen musisointitila, joten musiikin teon puitteet paranevat tuota pikaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

23-vuotias Haapala opiskeli Kokkolassa mediaa painottuen ääni- ja videotuotantoon.

– Minua on aina kiinnostanut esimerkiksi elokuvissa se, mitä siellä taustalla tapahtuu. Ja musiikin tekemisessä äänitys- ja miksaushommat.

Hän sai jo pikkupoikana ensimmäiset rumpunsa. Ne ovatkin muodostuneet itseoppineelle muusikolle pääinstrumentiksi. Myös sähkökitaran ja basson käsittely onnistuu.

– Tämä tila on ollut minulla soittokämppänä jo useamman vuoden. Opiskeluaikana aloin rakentaa studiota, jossa sain sitten tehdä kouluprojekteja myös, Miika Haapala kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän pyörittää omiin nimiinsä yhden miehen bändiä, muita kokoonpanoa ei toistaiseksi ole. Jammailu ei ole vielä jalostunut levyn teon asteelle, mutta ei hän sulje sitäkään pois jossain vaiheessa.

Paikalliset yhtyeet ja artistit ovat jo vierailleet Studio Kolmosella useampaankin kertaan, muun muassa St. Petersaaren tuoreimmat julkaisut on tallennettu ja miksattu Haapalan kalustolla.

Lähiaikoina Kolmoselle on tulossa myös paikallinen Folk is Happening -kokoonpano.

Miika Haapala soittaa rumpuja tarvittaessa asiakkaiden levyillä itsekin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Perusbändisoittimien lisäksi tallenteille on päässyt myös akustisia instrumentteja.

– Jännittäviä ja haastavampiakin äänitettäviä ovat esimerkiksi kontrabasso ja erilaiset perkussiot.

Toisinaan pähkinää purtavaksi on tarjonnut muusikoiden soittaminen samassa tilassa, jossa äänitys ja miksaus tapahtuu.

Niinpä Haapala ryhtyi rakentamaan viereiseen huoneeseen soittajille omaa tilaa äänieristyksineen ja akustisine elementteineen.

Miika Haapala on totuttu näkemään viime vuosina myös Pietarsaaren Näyttämön tuotannoissa valo- ja äänipöydän takana.

– Ensimmäinen valojuttuni oli vuonna 2016 Huckleberry Finn -näytelmässä. Sen jälkeen tulivat Suomen hevonen, Hiirenloukku ja nyt on työn alla Juurihoito, Haapala kertoo.

Viimemainittua onkin tehty pitkään – alunperin ensi-illan piti olla viime syksynä, mutta koronatilanne on siirtänyt sitä hamaan tulevaisuuteen.

Siinä mukana on myös videotehosteita, joita hän käyttää esimerkiksi siirtymiin näytelmän eri tapahtumapaikkojen välillä.

Musiikin tekeminen pelkän läppärin voimin on yleistynyt viime vuosina, mutta Miika Haapala luottaa edelleen vanhoihin kunnon analogilaitteisiin.

– Äänitän ja miksaan pääasiassa oikeita soittimia, pidän sitä vahvimpana puolenani. Koneella tuotettua en oikeastaan tee ollenkaan. On myös kiva väännellä oikeita nappuloita pelkän hiirellä klikkailun sijasta. Ja onhan analogilaitteissa myös soundipuolensa, studiomies tuumii.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä