Paikallisuutiset

Avustusta vesistöjen kunnostushankkeille Pedersöreen, Kortesjärvelle ja Evijärvelle

Pohjalaismaakunnissa on vuonna 2021 käynnistymässä runsaasti uusia vesistökunnostushankkeita. Yhteensä on myönnetty tai ollaan myöntämässä rahoitusta yli kolmellekymmenelle hankkeelle virtavesien, järvien ja rannikkovesien tilan ja vesitalouden parantamiseksi runsaan 1,4 miljoonan euron edestä.

Suurin osa hankkeista kohdistuu mataliin rehevöityneisiin järviin.

Avustus on keskimäärin noin 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista, joten pohjalaismaakunnissa tullaan käyttämään tänä vuonna alkaviin vesistöjen kunnostushankkeisiin lähes kolme miljoonaa euroa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ympäristöministeriön kautta tulevasta vesien- ja merenhoidon edistämisrahasta on pohjalaismaakunnissa tänä vuonna myönnetty tai myönnetään avustusta 11 hankkeelle yhteensä 410 000 euroa.

Suurimpien avustusten saajiin kuuluu mm. Kortesjärven Saarijärven kunnostuksen ensimmäinen vaihe Kauhavalla, 75 000 euroa.

Tehostamisohjelman avustuksia saa mm. Evijärven kunnostuksen jatkohanke, 60 000 euroa.

Myös rannikkovesien kunnostuksia tai kunnostusten suunnittelua saadaan tänä vuonna käyntiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pedersöressä Storfjärdenin kunnostuksen suunnitteluun on myönnetty 33 000 euroa ja Kruunupyynjoen suiston alueen veden virtauksen parantamiseen Kuteruddenin alueella 18 000 euroa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä