Paikallisuutiset

Yrittäjyys antaa vapauden valita omat työnsä: Johan Bondegård muutti takaisin Pietarsaareen ja päätti työllistää itsensä hankkimiensa verkostojen avulla

Johan Bondegård on löytänyt markkinarakonsa eri toimijoiden yhteensaattamisesta. Vaikkapa kutterinpurusta tulee haluttu tuote, kunhan löytää sille paalaajan.
Johan Bondegård on löytänyt markkinarakonsa eri toimijoiden yhteensaattamisesta. Vaikkapa kutterinpurusta tulee haluttu tuote, kunhan löytää sille paalaajan. Kuva: Pentti Höri

Valmistajien, tuottajien, myyjien ja asiakkaiden johtaminen yhteen onJohan Bondegårdin liikeidea. Hän perusti oman, itsensä työllistävän yrityksen niinkin hiljattain kuin vuonna 2019.

Vuotta myöhemmin hänestä tuli paluumuuttaja. Pedersörestä reilut 20 vuotta sitten lähtenyt Bondegård muutti viime syksynä Pietarsaareen ja ryhtyi omaksi isännäkseen.

Oikeastaan hänestä piti tulla ravintoloitsija. Myyntiedustuskeikoilla Pietarsaareen hän huomasi, että vaikka kaupungin keskustassa lounaspaikkoja riittää, hieman sivummalla ne ovat kortilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ajatus syntyi siitä, että olin itse esittelemässä tuotteita Prismassa, enkä oikein ollut löytää läheltä paikkaa, jossa ehtisi nauttimaan lämpimän lounaan, hän kertoo.

”En pelkää jääväni ilman töitä, koska niitä löytyy valtavasti.”

Hän perusti Kartano Bondegård -yrityksen, sopi lounasravintolatiloista Prisman yläkerrassa ja katsoi tavarantoimittajat ja henkilökunnankin valmiiksi – itse kun ei mieltänyt olevansa erikoinenkaan kokki.

– Tämä tapahtui viime vuoden keväällä. Ajankohtaan osui tietysti pandemia, joten se siitä – en uskaltanut lähteä liikkeelle. Periaatteessa idea on vain hyllyllä, katsotaan tuleeko sopivampaa aikaa.

Yritys oli, toimenkuva muuttui. Nykyään Johan Bondegård avustaa muun muassa erilaisia yrityksiä löytämään toisensa. Siihen hänellä on hyvää pohjaa vuosia tehdystä myynti- ja edustustyöstä toisten palveluksessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Alunperin olen saanut puusepän koulutuksen. Toimin teollisuuspuuseppänä useita vuosia Norjassa, missä sain hyvää oppia siitä, miten eri maista tulleet ihmiset toimivat yhdessä.

Myöhemmin hän muutti muun muassa Turun ja Ylihärmän kautta Kristiinankaupunkiin, ja päätyi myyjän ja myyntiedustajan töihin. Kaupattavia artikkeleita riitti moottorisahoista mopoihin, ilmanvaihtokoneista maaleihin, tapetteihin ja välipalapatukoihin.

Elämä heitti Pietarsaareen, koska hän huomasi, että töitä löytyy varmemmin talousalueelta, jossa asuu 55 000 ihmistä. Samalla palkkatyö muuttui yksityisyrittäjyydeksi.

– Haluan, että minulla on valinnanvaraa siinä mitä teen mieluummin, kuin olisin kiinni yhdessä ja samassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oikeastaan Johan Bondegårdia voisi kutsua välittäjäksi. Hän sanoo auttavansa yrittäjiä löytämään sopivia yhteistyökumppaneita: joku esimerkiksi osaa valmistaa jotain, mutta ei välttämättä tiedä kuka tuotteita myisi.

– Tässä minua auttaa oma verkostoni. Osaan kertoa, kuka tekee mitäkin missäkin.

Hän antaa pienen esimerkin. Yksi hänen tuntemansa yrittäjä valmistaa paneeleja ja listoja, ja jäljelle jää huimat määrät kutterinpurua. Tällä olisi kysyntää vaikkapa hevostalleilla, mutta ongelmana on kevyen ja hattaramaisen tavaran kuljetus.

– Minulla on verkostossani yritys, joka osaa puristaa purun kasaan ja lastauslavalle sopiviksi paaleiksi. Kuormaan saadaan mahtumaan moninkertaisesti enemmän, Bondegård sanoo.

Yrityksensä tukijalkana Johan Bondegård pitää erilaisten polttoaineiden välitystä. Valikoimissa on puupellettiä ja -haketta sekä monenlaisia öljyjä, joita hän kilpailuttaa ja toimittaa niin maatalouteen, pienyrityksille kuin muillekin kiinteistöille.

Maallikko voisi luulla, että polttoaineita asiakas löytää suoraankin, mutta Bondegård vakuuttaa muuta.

– En pelkää jääväni ilman töitä, koska niitä löytyy valtavasti. Haluan avustaa ja yhdistää tekijät niin, että kaikki hyötyvät, myös minä välittäjänä.

Pietarsaari ottaa näinä hupenevan asukasluvun aikona paluumuuttajan epäilemättä avosylin vastaan. Johan Bondegård lisäisi kaupungin ja alueen vetovoimaa tehokkaammalla tiedottamisella.

– Kannattaa kertoa, että täältä löytyy toimintaa ja mahdollisuuksia.

Itse hän on määrätietoisesti pyrkinyt laajentamaan reviiriään. Ruotsinkielisenä hän ei alunperin osannut juurikaan suomea, mutta päätti opetella sen.

– Sitä olen kovasti harjoitellut. Nyt voin toimia yhtä hyvin Kotkassa, Oulussa kuin Seinäjoellakin. Kielestä on minulle paljon hyötyä, kun muuri ei tule enää vastaan.

Vielä sangen tuore yritys on käynnistynyt Bondegårdin mukaan hyvin ja liikevaihto on reippaassa kasvussa.

– Pandemiasta on ollut hyötyäkin. Osaamme täällä Suomessa käyttää hyvin verkkoa, ja tietoliikenne ja digitalisaatio ovat vahvuuksiamme.

– Olen itse huomannut, että ihmiset ovat paljon avoimempia ottamaan vastaan puheluja ja sähköisiä viestejä. Ei kannata haikailla vanhaan, sillä se ei ikinä palaa takaisin. Olen sitä mieltä, että tämä jää olemaan ja tulevaisuudeksemme, Johan Bondegård arvelee.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä