Paikallisuutiset

Opiskelijat inspiraation lähteillä: mummolan ryijyt kannustivat punomaan teepakkauksista perinteet uuteen uskoon

Novian kuvataidekoulutuksen opiskelijat saivat melko lyhyellä varoitusajalla tilaisuuden järjestää näyttelyn Pietarsaaren Tupakkamakasiinille.

– Tila on yleensä varattu pari vuotta etukäteen, mutta korona-aika tarjosi nyt tämän mahdollisuuden, museoamanuenssiJeanette Edfelt kertoo.

– Otimme tilaisuudesta vaarin ja kutsuimme kiinnostuneita opiskelijoita mukaan kaikilta vuosikursseilta, järjestelytyöryhmän jäsen ja itsekin näyttelyyn osallistuva neljännen vuosikurssin opiskelijaChrista Friberg sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Osallistumaan pääsivät kaikki halukkaat. He saivat ehdottaa kahta teostaan työryhmälle, joka valitsi niistä toisen näyttelyyn. Kriteerinä oli lähinnä monimuotoisuus – mukaan haluttiin mahdollisimman leveä kirjo eri tekniikoita ja esitystapoja.

”Tilauksesta työskentely ei ole vaikeaa, mutta ison ryhmän organisoinnissa on kyllä riittänyt töitä.” Jenni Österlund

Tupakkamakasiinin näyttelytilassa onkin helmikuun loppupuolelle saakka kaikkea maalauksista veistoksiin, tilateoksista videoihin.

Monelle nuorelle taiteilijalle yhteisnäyttely on ensimmäinen ulostulo yleisön eteen.

– Ei meillä oikeastaan ole kovin paljon kokemusta tällaisesta, mutta tästä tuli hyvä tapa työskennellä. Itselläni oli idea valmiina, mutta tekemään aloin vasta näyttelystä kuultuani. Tilauksesta työskentely ei ole vaikeaa, mutta ison ryhmän organisoinnissa on kyllä riittänyt töitä,Jenni Österlund kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hänen näyttelytyönsä syntyi paperimassasta.

Inspirari-näyttelyn kantavana teemana ovat tekijöiden innoituksen lähteet ja esikuvat. Christa Friberg palasi ajassa mummolaan tai paremminkin mummoloihin.

– Ihan suorat esikuvat löytyvät isoäitieni tekemistä ryijyistä, jotka ovat esillä tänäkin päivänä. Voiko näitä nyt ryijyiksi kutsua? Teepussien pakkauksista olen tehnyt rimssuja ja ommellut, Friberg kertoo.

Hän valitsi sekä suomen- että ruotsinkielisessä mummolassa tapaamiseen ja kohtaamiseen käytettyjä sanontoja mukaan töihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Monesti tulee mietittyä, että tuliko käynnin jälkeen kiitettyä, hän tuumii perinteistä, joiden toivoo jatkuvan.

Teepussipakkaus on sangen originelli materiaali, mutta ainakin Christa Friberg löysi niistä teoksiinsa haluamansa värit – ja kierrätys toimii.

– En voi tietää, onko kukaan tällaista aiemmin tehnyt... mutta ainakaan itse en ole nähnyt.

Näytteilleasettajat ovat saaneet näyttelyluetteloon kirjoittaa myös avaavia mietteitään töistään.

Inspirari Tupakka-makasiinilla

Pietarsaaren Novian 22:n kuvataideopiskelijan näyttely Tupakkamakasiinilla 6.–25.2.2021.

Maalauksia, piirroksia, veistoksia, installaatioita ja videotaidetta.

Teemana innoituksen lähteet ja esikuvat.

Anniina Björkskog, Linnea Boström, Christa Friberg, Alexander Granqvist, Sanna Hakkarainen, Miiro Hakola, Nicole Hjelt, Tim Jansson, Veera Kujala, Ia Kuula, Fanny Käld, Elin Löf, Melika Mashmul Moghaddam, Emilia Nurmivaara, Ilpo Fieldhill, Johanna Rosenberg, Frankie Sleptsov, Lisen Sundqvist, Martin Terho, Mira Sandström, Johan Öst, Jenni Österlund.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä