Paikallisuutiset

Pietarsaaren uimahalli osti oman vesiradan: Aktiviteettirata odottaa temppuilijoita koko hiihtolomaviikon ajan, muutoin se otetaan esille silloin tällöin vaikkapa viikonloppuisin

Pietarsaari

Veden päällä uimahallin isossa altaassa kelluva aktiviteettirata on ollut tuttu näky mm. lomaviikoilla. Aiemmin vesirata on vuokrattu, mutta nyt uimahalliin on ostettu oma kaikkien uimataitoisten vesipetojen iloksi. Se pystytettiin kokeeksi maanantaina ja hyvältä näytti.

Temppuiluun ja tasapainoiluun tarkoitettua rataa ei voida pitää jatkuvasti esillä, sillä koko komeus vaatii tilaa neljän uimaradan leveydeltä ja 25-metrisen altaan pituudelta. Rataan kuuluu myös mm. liukumäki.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Radan käyttö vaatii vähintään yhden tai kaksi valvojaa. Omaan vesirataan kannattaa kuitenkin panostaa. Se on ollut erittäin ahkerassa käytössä niinä kertoina kun olemme radan vuokranneet, kertoo liikuntatoimen johtajaTove Jansson.

Kyse on arvonlisäveroineen noin 5 000 euron hankinnasta.

Uutta vuotta on käynnistelty uimahallissa toiveikkain mielin. Koronakurimus puolitti kävijämäärän normaalista, joka tarkoittaa 105 000-115 000 kävijää. Tuohon haarukkaan päästiin vuonna 2019. Kautta aikojen kävijäennätys repäistiin heti hallin peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen vuonna 2002 kun altaissa pulikoi yhteensä 140 000 vesipetoa.

Liikuntatoimen johtaja on pannut merkille, että ahkerimmat uimarit löytyvät alle 15-vuotiaista ja yli 65-vuotiaista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Koululaisia ja eläkeläisiä on eniten. Vähiten on 18-64 -vuotiaita, Jansson kertoo.

Margaretha Sundkvist nautti yksinään treenistä monitoimialtaan 31-asteisen veden syleilyssä. Silmä tarkkana hän seurasi ohjeita videolta, jossa pyöri sillä hetkellä kymmenen minuutin ohjelma.

– Käyn pari kertaa viikossa hakemassa altaasta helpotusta selkävaivoihin. Ja toden totta; vesijumppa tepsii, Sundkvist iloitsee.

Valittavana on 5-25 minuutin ohjelmia, laajaa tarjontaa päivitetään säännöllisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uimahallista löytyy monitoimiallas, lasten allas, poreallas, opetusallas ja uima-allas kuudella radalla sekä aina viiteen metriin kurottuva hyppytorni.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä