Paikallisuutiset

Vanhat haudat kiertoon Pietarsaaren uudella hautausmaalla? - Seurakuntayhtymä etsii keinoja saada uusia arkkuhautapaikkoja hautausmaan laajennusta odotellessa. Keväällä kartoitetaan vanhat, määräaikaiset ja hoitamatta jääneet hautapaikat.

Pietarsaari

Arkkuhautapaikat ovat käymässä vähiin, todettiin takavuosina. Niinpä kauas tulevaisuuteen ulottuvaa Pietarsaaren uuden hautausmaan laajennussuunnitelmaa alettiin viritellä hyvissä ajoin.

Tällä hetkellä uudella hautausmaalla on noin kaksisataa vapaata arkkuhautapaikkaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Seurakuntayhtymän suunnitelmissa on laajentaa hautausmaata useilla sadoilla paikoilla pitkällä tähtäyksellä. Aloitamme aikanaan noin 400 paikalla ja ne riittänevät kymmenen, viisitoista vuotta.

"Pyrin vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa jarruttamaan hautausmaan laajennusta minkä voin".

– Vaikkei aluetta oteta käyttöön samantien, pitää se rakentaa valmiiksi hyvissä ajoin, sillä maan täytyy antaa asettua rauhassa, huomauttaa Pietarsaaren seudun seurakuntayhtymän hautatoimen päällikköMarianne Bränn.

Itse laajennukseen ei ole budjetoitu vielä euroakaan, mutta Bränn huomauttaa, että hankkeen toteuttamisen eteen voidaan tehdä vuosittain jotain - riippuen yhteisen kirkkoneuvoston kannasta ja kiinteistöpuolen tarpeista.

– Alue kasvaa vähitellen. Kanaalin vartta on jo monin paikoin täytetty. Sanotaan, että ehkä viidenkymmenen vuoden päästä nykyiseen suunnitelmaan sisältyvä viimeinenkin eli kolmas osasto on rakennettu kanaalin varteen Vanhan sataman suuntaan, Bränn arvioi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän huomauttaa, että investointibudjetti on koko seurakuntayhtymässä vaatimaton, noin 250 000 euron luokkaa vuodessa, ja se pitää riittää kaikkeen investointiin, myös kiinteistöihin.

– Pyrin vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa jarruttamaan hautausmaan laajennusta minkä voin, Marianne Bränn toteaa.

Toisaalta asian käsittely oikeusteitse on vielä kesken. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen äskettäin.

– Nähtäväksi jää eteneekö asia korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yksi keino saada uusia arkkuhautapaikkoja on laittaa vanhoja paikkoja kiertoon.

– Silloin tällöin omainen ilmoittaakin itse, että vanhan hautapaikan saa nyt antaa eteenpäin kun haudalla ei päästä käymään esimerkiksi toisella paikkakunnalla asumisen vuoksi.

Suunnitelmissa on toteuttaa laaja kartoitus ensi keväänä.

– Käymme läpi kaikki vanhat, määräaikaiset ja hoitamatta jääneet haudat ja haudat, joiden hoito on laiminlyöty. Tarkoituksena on saada ne arvoiseensa käyttöön.

Mikäli omaista ei muutoin tavoiteta, laitetaan muistomerkkiin tieto siitä, että hautapaikka on siirtymässä seurakunnalle.

Bränn huomauttaa, ettei hoito tarkoita sitä, että haudalla pitää olla kasvi.

– Mutta jos kasvi on, sitä pitää hoitaa ja katsoa, että muistomerkki on muutoinkin asiallisessa kunnossa.

Ikuisuushaudat ovat asia erikseen.

– Ikuisuushaudan on voinut lunastaa Pietarsaaressa vielä 1970-luvulla ja niitä on vanhastaan useita satoja. Ikuinen tarkoittaa ikuista.

Ensimmäinen laajennusosa sijaitsee seurakuntakeskuksen pihasta hautausmaan suuntaan sillan yli tullessa heti kanaalin varressa oikealla puolella.

Ensin ajetaan täyttömaat, sitten käydään varastorakennuksen kimppuun.

– Alueella on luonnostaan rinne, joten tulevaa hautausmaa-aluetta tasoitetaan tasaiseksi alueeksi.

Ensimmäisen laajennusosan alta siistitään myös koko materiaalivaraston tienoo; nykyinen punainen varastorakennus puretaan ja uusi varasto rakennetaan jossain vaiheessa kanaalin toiselle puolelle, huoltorakennuksen viereen.

– Materiaalivaraston lisäksi sinne tulee asianmukainen lämmin tila metallityölle, kertoo Marianne Bränn.

Hautapaikkaa ei voi varata, vaan se otetaan käyttöön kuoleman saapuessa.

Varausmahdollisuus poistettiin Pietarsaaren seudun seurakuntayhtymässä jo vuonna 2016.

– Edelleen tulee silloin tällöin yhteydenottoja varauksesta kun elämäntilanteeseen liittyy oman voinnin heikentymistä ja halu järjestää asioita ennen lähtöä.

– Moni tietenkin pettyy kuullessaan, ettei hautapaikkaa voikaan varata.

– Varaus sitoisi paikan kuitenkin pariksi vuosikymmeneksi eteenpäin, mikä tuntuu huonolta tilanteessa kun hautapaikoille on tarvetta nyt, Bränn huomauttaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä