Paikallisuutiset

Vasta taskurahoja tarjottu pietarsaarelaiskouluista – kaupunki myy huutokaupalla jo toistamiseen Ristikaria sekä myös Nordmania

Keskustassa sijaitseva Nordmanin koulu on rakennettu jo vuonna 1840. Halukkaat voivat tehdä siitä tarjouksia elokuun alkupuolelle asti.
Keskustassa sijaitseva Nordmanin koulu on rakennettu jo vuonna 1840. Halukkaat voivat tehdä siitä tarjouksia elokuun alkupuolelle asti. Kuva: Pentti Höri

Pietarsaaren kaupunki pyrkii eroon kahdesta tarpeettomasta koulukiinteistöstään. Ristikarin koulu on jo toistamiseen puolen vuoden sisällä huutokauppalistalla, Nordmanin koulua tarjotaan huudettavaksi ensimmäistä kertaa.

Tarjousaikaa molemmista kohteista on jäljellä vielä viikkoja, mutta kovin komeaa tiliä ei Pietarsaari tämän hetken tilanteen perusteella ole vielä tekemässä.

Perjantaihin mennessä Ristikarista oli tarjottu 2 000 euroa ja Nordmanista 2 025 euroa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Huonokuntoisesta ja reilu vuosi sitten kaiken lisäksi vesivaurioituneesta Ristikarista on kehkeytynyt Pietarsaarella joltinenkin murheenkryyni.

Talossa on tilaa, kerroksia ja sokkeloita, mutta viimetalvisella huutokauppakierroksella ylin tarjous kohosi ainoastaan 6 000 euroon.

Kaiken hyvän lisäksi summan toispaikkakuntalainen tarjoaja otti niin sanotusti pitkät, eikä koskaan ilmaantunut lähempään neuvotteluun kaupungin edustajien kanssa.

Uuteen myynti-ilmoitukseen on lisätty 5 000 euron varausmaksu, jonka korkeimman tarjouksen jättäjän on suoritettava kaupungille muutaman päivän kuluessa huutokaupan päättymisestä. Jos ostaja pyörtääkin päätöksensä omista syistään, varausmaksua ei palauteta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Puutarhakadun varrella oleva, suojellun Nordmanin koulun ostaja saa sijoittaa rakennuksiin toimitiloja, jotka eivät vaaranna rakennetun ympäristön säilymistä vaan edesauttavat sitä.

Nordmanin koulua on mahdollista käyttää moniin tarkoituksiin, kuten asuin-, myymälä-, työpaja- ja toimistotiloina sekä julkisen palvelun ja opetustoiminnan tiloina. Siellä voi harjoittaa muun muassa kerho-, kokous-, näyttely- ja museotoimintaa.

Asemakaavassa sallitaan myös 130 neliömetrin talousrakennuksen lisärakentaminen.

Hirsirunkoinen koulurakennus on rakennettu vuonna 1840. Tontilla oleva pikkurakennus muutettiin päiväkodiksi vuonna 1955. Kiinteistössä on tehty tuon jälkeen erinäisiä korjaustöitä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kunnat ovat viime vuosina olleet ihmeissään käytöstä poistettujen koulujensa kanssa. Kyläkoulut tyhjenevät yksi toisensa perään.

Perussyynä on yleensä oppilaiden vähyys. Usein taustalla on lisäksi rakennusten huonokuntoisuus – ison remontin tarpeessa olevat kiinteistöt on viisaampaa joko purkaa tai koettaa myydä johonkin muuhun tarkoitukseen, jolloin säästytään ylläpidon vaivalta ja kustannuksilta.

Parhaillaan esimerkiksihuutokaupat.com -palvelussa on pietarsaarelaiskohteiden lisäksi viisi muuta koulua myytävänä eri puolilta Suomea. Paikallisten lohdutukseksi todettakoon, että kovin korkeita eivät ole tarjoukset missään.

Päättyneiden huutokauppojen parhaat tarjoukset ovat sentään toisinaan yltäneet viisinumeroisiin lukuihin.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä