Paikallisuutiset

Kiinteistöyhtiö Ebban vuokratalohankkeen valmistelu alkaa Pietasaaressa: kaavauudistus käyntiin

Kyllä tuohon pari kerrostaloa mahtuisi.
Kyllä tuohon pari kerrostaloa mahtuisi. Kuva: Heimo Riihimäki

Tekninen lautakunta päätti käynnistää asemakaavan muutosprosessin Kauppiaankadun alkupäätä varten. Nykyisessä asemakaavassa alue on merkitty autopaikkojen korttelialueeksi, mutta Kiinteistöosakeyhtiö Ebba aikoo rakentaa paikalle kaksi kerrostaloa.

Tarkoitus on saada kaavamuutos lautakunnan käsittelyyn vielä kevään aikana. Asemakaava-arkkitehtiSören Öhberg pitää hanketta mielenkiintoisena.

– Perinteisesti on toimittu niin, että ensin laaditaan asemakaava, jonka perusteella voidaan sitten suunnitella rakennuksia. Tästä näyttää tulevan esimerkki käytännöstä, jossa kaavoitus ja rakentamisen suunnittelu kulkevat ikään kuin käsi kädessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lautakunta-, kaupunginhallitus- ja valtuustokierrosten sekä nähtävilläolo- ja valitusaikojen johdosta asemakaavan muutos vie vähintään puoli vuotta.

Kiinteistö Oy Ebban taloihin tulee näillä näkymin 46 vuokrahuoneistoa, joista suurin osa kaksioita. Ylimpiin kerroksiin tulee muutamia kolmioita. Lisäksi taloihin tulee vierashuoneisto, jota talon asukkaat voivat vuokrata yövierailleen.

Asuntokompleksille järjestetään yhteiskäyttöauto. Asukkailla on siis sähköauto käytettävissään.

Talojen rakentaminen saattaa alkaa jo vuoden kuluttua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kauppiaankadun vastakkaisella puolella on ns. Maria Malmin tontti edelleen pysäköintikäytössä. Tontille tehtiin aikoinaan parikin asemakaavaa, kun rakennussuunnitelmat muuttuivat ja aikanaan unohdettiin.

– Jos joku haluaisi nyt rakentaa tuolle paikalle asuntoja, pitäisi asemakaavaa muuttaa, Sören Öhberg toteaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä