Paikallisuutiset

Ihan järkyttävän hauska harrastus: Hanna Palovuori toteutti haaveensa perustamalla yrityksen – alkutahdit ovat tuoneet mielen virkistystä ja uusia ideoita

Kuva: Pentti Höri

Monelle yrityksen perustamista suunnittelevalle suositellaan nykyään kevytyrittäjyyttä eli käytännössä laskutuspalvelua. Siinä voi kokeilla ideaansa ja siipiään ilman suurempaa byrokratiaa ja riskiä putoamisesta korkealta.

PietarsaarelainenHanna Palovuori päätti jättää tämän ensimmäisen askelman väliin. Hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa omasta yrityksestä perustamalla suoraan toiminimen ja hankkimalla y-tunnuksen.

– Tämä on ollut ihan järkyttävän hauskaa! Olen saanut tästä mielen virkistystä ja tavannut tosi hyviä tyyppejä. Toivon, että tästä saisi vielä joskus rahaakin. On hyvä, että on vielä työpaikka siinä sivussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän lähti rakentamaan yritystään koulutuspalveluiden ympärille tavoitteenaan tarjota esimerkiksi maahanmuuttaja- ja yrittäjäkoulutusta sekä suomen kielen yksityistunteja. Idea ei oikein ottanut tulta alleen – miten olisi voinutkaan, kun yrittäjä käy päivätöissä opettajana Etelänummen yläkoulussa ja se luonnollisesti vaatii fyysistä läsnäoloa.

”Tähän jää pikkuisen koukkuun – tämä on vähän niinkuin pelaamista.”

Toiminimeen voi kuitenkin yhdistää sivutoiminimiä, ja niinpä palveluskaala on lähtenyt laajentumaan. Hanna Palovuori keksi uuden markkinaraon tarkkailemalla ympäristöään. Syntyi Se suomenkielinen ystävä -niminen käännöspalvelu.

– Tämähän on kaksikielistä seutua. Tarvitsen itse välillä ruotsinkielistä tekstiä. Puhun ruotsia kyllä, mutta kirjoittamiseen kului hirveästi aikaa, ja säännönmukaisesti tekstit menivät päin prinkkalaa.

Hän soitteli aikansa ruotsinkielisiltä ystäviltään apuja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Sain hommat hoitumaan silläkin tavalla, mutta sitten heille soitteleminen rupesi hävettämään. Asiat jäivät roikkumaan, koska he palvelivat ystävinä eivätkä välttämättä ehtineet käännöstöihin.

Palovuori käänsi pihvin ylösalaisin ja päätti yrittää.

– Ajattelen, että ruotsinkieliset tarvitsevat sitä samaa, suomenkielisiä tekstejä silloin tällöin. Hekin soittelevat kavereilleen ja miettivät, tuntevatko ketään suomenkielistä.

Tilausta kunnolliselle suomenkieliselle kirjoitukselle hän kokee seudulla selkeästi olevan. Mainonnassa, julkaisuissa, powerpointeissa, tapahtumailmoituksissa, kaikkialla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Käännös- ja tulkkauspalveluita kyllä löytyy, mutta Hanna Palovuori näkee sauman nopeassa ja mutkattomassa palvelussa, johon voi turvautua kuin ystävään.

– Tämä on matalan kynnyksen palvelu, jolta voi kysyä tyhmiäkin kysymyksiä, samanlaisia kuin kaverilta kysyisi. Ja samalla säästyy omaa aikaa, hän sanoo.

Toistaiseksi yrittäminen on näyttäytynyt lähinnä kalliina harrastuksena, mutta Palovuori tähtää jossakin elämän vaiheessa sillä itsensä elättämiseen. Ratkaisut voivat löytyä pienistä puroista.

– Y-tunnuksilla voi rekisteröidä aputoiminimiä niin paljon kuin kerkiää. Minulla on nykyään kustannusyhtiökin. Sen ensimmäinen tuote, kalenteri, ilmestyy parin viikon päästä. Tähän jää pikkuisen koukkuun – tämä on vähän niinkuin pelaamista.

Yrittäminen kulkee usein perintönä suvuissa ja perheissä, mutta Hanna Palovuoren kohdalla näin ei ole.

Into ja halu tehdä itse ja testata omia rajojaan ei kuitenkaan ole ainoa liikkeellepaneva voima. Myös näköpiirissä olevaan tulevaisuuteen kannattaa varautua.

Tunnettu tosiasia on, että ikäluokat pienenevät ja koululaisten määrä vähenee.

– Opettajia tarvitaan jatkossa vähemmän. Jossain vaiheessa jotain muuta pitäisi joka tapauksessa keksiä, Palovuori uskoo ja aprikoi, josko vastaus löytyisi sitten yrittäjyydestä.

Tuoreena yrittäjänä hän halunnut kiinnittää muutamiin perusasioihin huomiota alusta pitäen. Kirjanpidon hän päätti ulkoistaa saman tien.

– Kirjanpitäjän jos jonkin kannattaa hankkia ulkopuolelta, jos ei itse osaa. Yrittäjällä on verovelvoitteita ja kuukausimenoja, vaikka ei olisi tulojakaan. Rahat rupeavat menemään heti, kun perustat y-tunnuksen.

Hän on myös liittynyt paikalliseen yrittäjäyhdistykseen saadakseen informaatiota ja kontakteja ja voidakseen hyödyntää yhdistyksen asiakirja- ja lainopillisia palveluita tarvittaessa.

Hanna Palovuori sai kuulla olevansa virallisesti yrittäjä puhelimitse. Ennen kuin hän itse tiesi toiminimensä hyväksymisestä rekisteriin, ensimmäinen puhelinmyyjä pirautti lyömättömine tarjouksineen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä