Haluatko laihtua ja voida hyvin?

Kuva:

MAINOS - CAMBRIDGE -

Oletko koskaan ajatellut, että mielenterveydellä ja liikalihavuudella voi olla suora yhteys? Lihavuus ja ylipaino erilaisten fyysisten oireiden lisäksi tutkitusti heikentää ihmisten psyykkistä hyvinvointia ja sitä kautta myös yleisesti elämänlaatua.

 

Jos itse tunnet, että ihannepainosi voisi olla nykyistä vähän pienempikin, kannattaa tutustuaOne 2 one Diet -ohjelmaan.

 

Paketti sisältää omia ravintotuotteita sekä erillisen ohjelman ja laihduttamiseen tähtäävään valmennuksen. Alussa on neljän viikon lyhytohjelma, johon kuuluvat ateriankorvikkeet muun terveellisen ruokavalion ohella. Tavoitteena on, että tuotteiden kautta päivittäin saamasi kalorimäärä pysyy riittävän alhaisena kulutukseen nähden.

 

Valmennuksessa saat hyvin käytännönläheistä tietoa siitä, miten energiansaantisi pysyy vähäisempänä kuin energiankulutus. Lihavuuden perussyyhän on pääsääntöisesti siinä, että saat ravinnosta kaloreita (energiaa) enemmän kuin ennätät kuluttaa. Tällöin elimistö varastoi kaloreita rasvakudoksiin ja tämä näkyy ulospäin lihavuutena ja tuntuu painon nousuna.

 

Ideana on etenkin opetella taidot ja tavat elää, joiden kautta energiatasapaino pysyy sellaisena, että paino ei pääse nousemaan jatkossakaan. Ihannetilanne on, että jatkossa sinun ei tarvitse erikseen miettiä energiankulutustasi vaan luonnostaan energiataso pysyy hyvänä.

 

Ohjelman kautta saat hyvin käytännönläheistä tietoa, minkä avulla ymmärrät laihdutusohjelman kokonaisuuden. Autamme sinua myös tunnistamaan omat mahdollisuutesi painonhallinnassa. Osaamme kertoa sinulle, miten voit laihtua nopeasti, mutta toisaalta myös turvallisesti ja terveellisesti. Nopeaksi laihduttamiseksi tulkitaan yleisesti se, jos paino putoaa enemmän kuin puoli kiloa viikossa. One 2 one Diet -ohjelman osallistujat laihtuvat pääsääntöisesti vähintään tuplavauhtia, mutta aina terveys ja hyvinvointi edellä.

 

Omaan painoon kannattaa kiinnittää huomiota ihan terveenä pysymisen kannaltakin. Ylipaino altistaa aikuistyypin diabetekselle ja kun ylipainoon liittyy usein myös kohoava verenpaine sydäninfarktin ja aivohalvauksen riski kasvaa. Uniapnea, kihti ja erilaiset nivelvaivat ovat myös tunnetusti usein ylipainoon liittyviä sairauksia.

Aivan liian harvoin pohditaan ylipainon merkitystä yleiseen henkiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun.

 

Tutustu tapaamme laihduttaa ja samalla nauttia elämästä >>

https://one2onediet.fi/laihdutus/