Paikallisuutiset
Ylen kanta muuttui: Esittää sittenkin kohudokumentin rokotevastaisuudestaan tunnetuksi tulleesta kruunupyyläisestä Linda Karlströmistä
Svenska Yle aikoo sittenkin esittää Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n kohutun dokumentin kruunupyyläisestä Linda Karlströmistä.
Kolmiosainen dokumenttisarja "Vaccinkrigarna" nähdään Yle Areenassa tiistaista 9. helmikuuta alkaen. Yle Femissä se lähetetään tiistaista 16.2. alkaen.
Sarjassa kerrotaan rokotevastaisen liikkeen syntymisestä Pohjoismaissa ja siinä esiintyy aktiivinen rokotevastustaja, myös Ruotsissa luentoja pitänyt Linda Karlström.
Ohjelmassa SVT:n kaksi toimittajaa Anna Nordbeck ja Malin Olofsson soluttautuvat mukaan rokotevastaiseen liikkeeseen ja Karlströmin lähipiiriin puolentoista vuoden ajaksi. Osa dokumentin materiaalista on kuvattu Suomessa Tampereella ja Kokkolassa.
Sarja esitettiin jo viime vuoden puolella Ruotsissa. Karlströmin kommentit dokumentissa herättivät laajasti kritiikkiä. Hän muun muassa väittää dokumentissa, että rokotteita käytetään vähentämään ihmisten määrää. Karlström myös kyseenalaistaa juutalaisten kansanmurhan laajuuden.
AiemminSvenska Yle ilmoitti, ettei se esitä dokumenttisarjaa taloudellisista syistä.