Kulttuuri

Viimeinen rakkaudenosoitus saapui Tempus-halliin

Mia Dambergin näyttely tarjoaa elämän jatkumoa niin hevosille kuin ihmisillekin.

Pietarsaaren museon Tempus-hallissa on avattu näyttely, joka saattaa jopa shokeerata jotakuta. Taiteilija Mia Damberg kuitenkin vakuuttaa, että se on koottu kaikella lämmöllä ja rakkaudella.

Esillä on monin eri tekniikoin tehtyjä teoksia, kuten tekstiili-, veisto- ja valokuvataidetta. Aiheet vaihtelevat, mutta luultavimmin kävijälle jää mieleen hevonen.

Näyttelyn otsikkona on A Last Declaration of Love, My Beloved.

– Se on oikeastaan tämän näyttelyn ydin, viimeinen rakkaudenosoitus näille eläimille. Ei vain heille, vaan myöskin ihmisille, Mia Damberg kertoo.

Hevosen tarina Dambergin kumppanina on pitkä ja ulottuu lapsuusvuosiin.

– Yksi lapsenlapsistani kiinnostui hevosista kun hän oli 7-vuotias. Minäkin olen ollut hevostyttö kun olin pieni. Olen Uudestakaarlepyystä kotoisin, ja ratsastin joka päivä. Sain ottaa hevoset ja ratsastaa ja mennä niillä miten minua vain huvitti.

Kun lapsenlapsi aloitti ratsastuksen, kaikki muistot tulivat Mia Dambergilla pintaan.

– Muistin, kuinka eläimen kanssa voi puhua. Voi käydä sanatonta keskustelua, joka on äärimmäisen hienoa.

Hän tiedusteli teurastamolta, josko hän voisi saada hevosen häntiä taiteensa materiaaliksi. Se onnistui. Aikaa myöten hän sai muutakin käsiteltäväkseen, ja tuloksia on nähtävissä nyt Tempuksessa.

Mia Damberg (s. 1958) on pitkän linjan pohjalaistaiteilija, joka on urallaan ennakkoluulottomasti hakenut uusia tapoja työskennellä ja kehittää luomistyötään.

Hän on opiskellut, tutkinut ja löytänyt taiteelleen rohkeita ja vaikuttavia ilmaisutapoja, tekniikoita ja materiaaleja.

– Taiteen kautta voi nostaa tällaisia asioita, kyseenalaistaa sitä, kuinka me käsittelemme eläimiä ja kuinka me käyttäydymme niitä kohtaan, Damberg sanoo.

Hän on koonnut muun muassa ravivaljaista teoksen, jolla hän sanoo kunnioittavansa näitä nöyriä työjuhtia, jotka tekevät omistajansa eteen kaikkensa.

– Olen myös ollut ravitallissa aika paljon. Näin aikuisena ajattelen, että pakottaminen raviin ei ole hevosille luonnollista. Kun ne haluavat mennä lujaa, ne laukkaavat, Damberg toteaa.

Hän on tehnyt taidetta kolmisenkymmentä vuotta. Mia Damberg on juuriltaan tekstiilitaiteilija. Työskentelytekniikkansa ja -materiaalinsa hän on havainnut vaihtuvan huomaamatta joidenkin vuosien välein.

– Olin vuonna 2009 Islannissa, ja yhtäkkiä en osannutkaan tehdä yhtään mitään. Minulla oli kamera mukana, joten rupesin kuvaamaan. Pari vuotta meni opetellessa. Kuvasin ehkä kahdeksan vuotta.

– Jätin kameran parista syystä. En ole tekninen ihminen enkä tykkää tietokoneista. Minua kiinnostaa vain se tulos, joka kamerasta tulee, Damberg kertoo.

Ensimmäiset valokuvat olivat isoja, kalliita teettää ja hankalia kuljettaa ja varastoida.

– Ne ovat täynnä muovia, metallia ja kemikaaleja. Halusin siirtyä ekokologiseen tekemiseen, joten siirryin veistoksiin. Niitä en ollut koskaan tehnyt, ja meni varmaankin vuosi, ennen kuin loin sellaisen tekniikan, että sain tehtyä kolmiulotteisia teoksia pehmeästä kankaasta.

Näyttelyssä olevien veistosten sisukset ovat täkkitehtaalta saadusta ylijäämävanusta, joka saatetaan ja ommellaan muotoonsa sairaalalakanoiden avulla. Päällimmäinen kerros on Kotirannan kirpparilta haetuista pellavaliinoista.

– Kaikki veistokset ovat täysin kierrätetyistä materiaaleista, Mia Damberg sanoo.

Näyttelyn on kuratoinut Anne-Maj Salin. Se on avoinna 9. maaliskuuta saakka Tempus-hallissa tiistaista lauantaihin.

– Olen tehnyt tätä näyttelyä kolme vuotta. Osia siitä on ollut esillä muualla, mutta tässä muodossa sitä ei ole nähty. Monet veistoksista ovat aivan uusia, Damberg kertoo.

– Tämä on kolmas näyttelymme Tempus-hallissa, ja olemme saaneet todellakin haastaa tämän tilan. Se näyttää nyt aivan erilaiselta kuin vielä vähän aikaa sitten, museoamanuenssi Jeanette Edfelt kertoo.