Paikallisuutiset

Uutisten viikko: Koulukoira Kertun tervehdys – Hurrjan hauska "Hei" teille kaikille

Minä olen Kerttu, ja työskentelen Haapajärvellä, K.J.Ståhlbergin koulussa koulukoirana.

Työskentelen yhdessä luokassa ja emäntäni Essi on sopinut lasten vanhempien ja rehtorin kanssa, että minä saan tulla kouluun. Se on tosi kivaa, sillä tykkään töissä käymisestä.

Kätevänä tyttönä menen kouluun aina perjantaisin, niin sitten onkin viikonloppu heti sen jälkeen. Tiedän aina, milloin on perjantai ja asetun aamulla valmiiksi ulko-oven eteen, ettei emäntä vahingossakaan unohda minua kotiin. Tiedän myös, että lapset odottavat minua kouluun aivan yhtä innokkaasti kuin minäkin, ja sen vuoksi kouluun on tosi kiva tulla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koulussa minun tehtäväni on auttaa lapsia oppimaan. Kyselen heiltä läksyjä vaikkapa Post-it –lappuja ojentamalla. Annan myös tehtäviä oppilaille. Kuljetan ne heille kangaspusseissa tai omassa repussani. Jostain syystä minun antama tehtävä on lapsista mukavampi kuin opettajan antama.

Osaan pelata lautapeliä ja korttia sekä pyörittää onnenpyörää. Paras juttu on nopan pyörittäminen. Minulla on monta erilaista noppaa, ja tykkään kovasti, kun minulle luetaan kirjaa. Luokassa teemme myös keskittymisharjoituksia yhdessä.

Työpäiväni ovat rauhallisia. Käyn ulkoilemassa oppilaiden kanssa, jolloin he saavat taluttaa minua. Tai sitten pelaamme pihalla jalkapalloa. Mukavimpia tunteja ovat Kerttutunnit, jolloin oppilaiden kanssa yhdessä suunnitellaan mitä tehdään. Joskus opettelen temppuja ja saan nameja. Slurps! Tykkään myös leikkiä ”Herää, herää vahtikoira” –leikkiä oppilaiden kanssa. Sitä leikitään niin, että lapset menevät rinkiin ympärilleni ja laittavat kädet nyrkkiin minun haisteltavaksi. Jollain heistä on nami piilossa kädessään ja kun löydän oikean käden, saan syödä namin, jonka löydän. Sekin on oikein herrkullinen leikki.

Minulla on luokassa on mökki, missä käyn välillä lepäämässä. Oppilaat ottavat vastuuta minusta. He huolehtivat, että kupissani on aina raikasta vettä ja harjaavat turkkiani. Parasta työssä ovat ihanat lapset ja se, kun he silittävät minua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rotuni on pitkäkarvainen collie ja minun virallinen nimi on Say Wuf Oolweis Oukei. Kuulostaa hienolta, mutta tykkään enemmän Kertusta. Minulla on myös yksi lempinimi, mutta sitä en nyt kehtaa sanoa (semmoinen eläin, jolla on pitkät korvat...). Värini on tri colour eli se tarkoittaa, että turkkini on väriltään mustaa, ruskeaa ja valkoista.

Luonteeltani olen oppivainen, rauhallinen, lempeä ja kärsivällinen. Minulla on supervoima, ja se on kynsien kasvattaminen. Tämän taidon olen perinyt emoltani LaaLaalta. Isäni nimi on HoksuPoksu.

Vapaa-aikanani harrastan noseworkia ja ulkoilua. Parhaat koirakaverini ovat Ringo ja Hilma. Ulkona riehuminen heidän kanssaan on ihanaa. Kotona tykkään leikkiä leluillani ja köllötellä kainalossa. Pparasta maailmassa on imurointi ja lumen kolaaminen. Silloin hihkun riemusta.

Terveisin

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kerttu

Kertun tulkkina toimi hänen emäntänsä, erityisopettaja Essi Vehkalahti

Tarinan tallensi toimittaja Satu Kangas-Viljamäki

Luokan koirasäännöt

Koiran lähellä ei saa juosta

Koiran lähellä ei saa huutaa

Kun koira lepää, sitä ei saa häiritä

että olen terve

rokotukset ja madotukset ovat kunnossa

vakuutukset on kunnossa

olen muistanut harjoitella tehtäviäni

siistii turkkini

leikkaa ja siistii kynteni

että minun kouluun tuloni sopii kaikille

tavoitteellista, ryhmän tai yksilön tarpeet huomioon ottavaa opettajan suorittamaa pedagogiikkaa

koiran läsnäolo konkretisoi opetusta, auttaa keskittymään, helpottaa tarkkaavaisuuden suuntaamista, harjoittaa sosiaalisia taitoja, tunnetaitoja ja helpottaa jännitystä

parantaa luokan ilmapiiriä, rentouttaa ja rauhoittaa luokkaa

lisää vuorovaikutusta ja auttaa pysymään hetkessä

rikastuttaa oppitunteja

tuo iloa luokkaan ja motivoi oppilaita työskentelemään

suoritetaan aina turvallisuus edellä

Lähde: Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä