Urheilu

Uusia valituksia Pietarsaaren stadionhankkeessa - nyt hankkeesta on tehty kaksi valitusta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Pietarsaaren uutta jalkapallostadionia suunnitellaan Länsikentän paikalle, Keskuskentän ja uimahallin läheisyyteen. Kuva: Havainnekuva

Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi Pietarsaareen suunniteltavan jalkapallostadionin rakennusluvasta jätetyt valitukset, mutta valittajat eivät luovuta. Nyt hylkypäätöksestä on tehty kaksi valitusta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Stadionyhtiön hallituksen puheenjohtaja Björn Anderssénin mukaan uusilla valituksilla ei ole merkittävää vaikutusta aikatauluun, sillä on epätodennäköistä, että Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

-Valituslupa edellyttäisi merkittäviä muutoksia nykytilanteeseen, sanoo Anderssén.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Anderssénin oikeusprosessien tuntemus on vahva, sillä hän työskenteli juristina hallinto-oikeudessa ennen eläkkeelle jäämistään.

-Kyse on enemmänkin siitä, milloin Korkein hallinto-oikeus tekee päätöksensä. Arvioitu aikataulu voi olla useita viikkoja, mutta huono puoli on se, että ajankohta osuu kesälomakaudelle. En odota päätöksen saapuvan ennen elokuun loppua, sanoo Anderssén.

Mikäli päätös saapuu elokuun lopussa, rakentaminen voisi alkaa lokakuun tai marraskuun aikana. Rakentamisessa arvioidaan menevän noin vuosi. Stadionin budjetti on 7 miljoonaa euroa, mutta rakentamiskustannukset ovat nousseet valitusprosessin aikana.

-Helmikuussa nousua oli kymmenen prosenttia, mutta tällä hetkellä hintojen arvioidaan olevan laskussa. Tarkkaa arviota on vaikea antaa. Joka tapauksessa odotettavissa on merkittävä, kuusinumeroinen kustannusnousu, sanoo Anderssén.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Stadionia suunnitellaan Länsikentän paikalle, Keskuskentän ja uimahallin läheisyyteen. Stadionin yleisökapasiteetiksi ottelutapahtumissa on määritelty enintään 3616 henkilöä ja konserttitapahtumissa 7600 henkilöä.

Hanke tunnetaan nimellä Jeppis Stadion tai myöhemmin Project Liv Arena. Rakennuslupa myönnettiin 21. lokakuuta 2021. Naapurusto jätti kolme valitusta hallinto-oikeuteen, mikä pysäytti hankkeen etenemisen.

Valittajien mukaan hanke oli liian massiivinen ja tulisi liian lähelle heidän talojaan. Pietarsaaren rakennuslautakunta myönsi pienen poikkeuksen, koska stadion ylitti hieman rakennusalan rajat.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan väitetyistä menettelyvirheistä ei olllut näyttöä. Rakentaminen myös täyttää asemakaavan tarkoituksen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vaikka rakennus hieman ylittää asemakaavan mukaisen rakennusalan, se ei kuitenkaan ylitä korttelialueelle osoitettua rakennusoikeutta. Tämän perusteella hallinto-oikeus katsoi, että edellytykset poikkeamiselle ovat olemassa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä