Paikallisuutiset

UPM:n verovaikutus Pietarsaaressa 17 miljoonaa euroa

UPM järjestää muun muassa Pietarsaaren seudun koululaisille metsäretkiä. Kuva: Maija Myllymäki

UPM:n Pietarsaaren tehtaiden verovaikutus Pietarsaaren alueella oli noin 17 miljoonaa euroa vuonna 2022, yhtiö ilmoittaa ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportissaan.

Kiinteistöveroina Pietarsaareen UPM maksoi noin 0,6 miljoonaa euroa. Henkilöstön palkoista kuntaveroa kertyi 2,7 miljoonaa euroa.

Arvioitu yhteisöverovaikutus oli 13,5 miljoonaa euroa. Summa lasketaan paikkakunnittain työntekijöiden määrään perustuen. Yhteisöverosta kunnille tuleva osuus on noin 30 prosenttia tästä eli reilut 4 miljoonaa euroa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren sellutehtaan vuosi 2022 oli yhtiön mukaan tuotannollisesti haastava. Tuotantoa painoivat alas alkuvuodesta ollut paperiteollisuuden ammattiliiton lakko sekä suunniteltu vuosiseisokki. Sellutehtaan vuosikapasiteetti on 800 000 tonnia.

UPM:n Alholman sahalla tuotantotehokkuus oli yhtiön mukaan hyvällä tasolla, ja sahaosastolla sekä tasaamolla tehtiin tuotantoennätyksiä.

Sellun tuotannossa uusiutuvien polttoaineiden osuus oli 98,3 prosenttia.

UPM:n yksiköissä ei sattunut yhtään sairauspoissaoloihin johtanutta työtapaturmaa viime vuonna. UPM Pietarsaari työllisti suoraan 343 henkilöä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren alueella yhtiö sponsoroi pääosin lasten ja nuorten liikuntaa ja matemaattis-luonnontieteellisten aineiden oppimista. UPM järjestää muun muassa metsäretkipäiviä seudun koululaisille.

Lisäksi UPM toimi Rusk-kamarimusiikkifestivaalin sponsorina sekä rakensi yhteistyössä Pietarsaaren kaupungin kanssa näköalatornin Fäbodaan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä