Uno Laina tuo uuden kulutusluottoihin ja yhdistelylainoihin keskittyvän vertailupalvelun Suomeen

Lainojen vertailusta on tullut viime vuosina olennainen osa kuluttajien lainanhakuprosessia ja vertailua helpottamassa onkin monia erilaisia palveluita. Periaatteessa ilman vertailupalveluakin voi löytää lainan, jolla on alhaisin korko, mutta on syytä muistaa, ettei pelkkä alhaisin korko aina tarkoita lainan olevan kokonaiskustannuksiltaan halvin.

Lainojen vertailuun keskittyvissä palveluissa hakija voikin helposti nähdä, mikä tarjotuista vaihtoehdoista on juuri kokonaiskustannuksiltaan edullisin. Toisaalta on myös tärkeää katsoa lainan kuukausimaksua ja sovittaa lainat tätä kautta omaan elämään ja taloudelliseen tilanteeseen sopivaksi. Alhaisetkaan korot eivät riitä takamaan, että rahat riittävät arjen pakollisiin menoihin, ellei lainan määrää ole mietitty tarkasti omien käteen jäävien tulojen pohjalta. Lisäksi vertailupalvelujen teho perustuu lähtökohtaisesti siihen, että pankit kirjaimellisesti kilpailevat toisiaan vastaan saadakseen lainanhakijan asiakkaakseen. Näin ollen pankit voivat tarjota jopa pienempiä lainanhoitokuluja tai perustamismaksuja kuin tilanteessa, jossa lainatarjousta pyydettäisiin suoraan pankilta ilman vertailupalvelua välikätenä.

Vastikään Suomeen saapunut uusi lainavertailupalvelu Uno Laina auttaa yksityishenkilöitä vertailemaan niin kulutusluottoja kuin vakuudettomia ja vakuudellisia yhdistelylainojakin aina jopa 60 000 € asti.

Asiakaspalvelua, asiantuntemusta ja sujuvaksi automatisoitu prosessi

Uno Laina haluaa tehdä lainojen vertailusta mahdollisimman helppoa, luotettavaa ja tehokasta. Asiakkaiden apuna onkin ammattitaitoinen suomenkielinen asiakaspalvelu, joka tarjoaa apua lainojen vertailuun esimerkiksi tilanteessa, jossa hakija haluaa varmistua siitä, mikä lainatarjouksista on todellisuudessa hänen tilanteeseensa sopivin vaihtoehto.

Uno Laina on suurelta osin työntekijöidensä omistama ja yrityksen perustajilla on pitkä kokemus alalta. Laaja lainavertailupalveluiden tuntemus mahdollistaa sen, että lainavertailu tuottaa vain asiakkaan näkökulmasta relevantteja vaihtoehtoja. Taustalla on Uno Lainan pyrkimys tehdä yhteistyötä sellaisten lainan tarjoajien kanssa, jotka tilastojen valossa vastaavat valtaosasta markkinoilla myönnetyistä vakuudettomista lainoista, minkä ansioista hakijalla on suurempi todennäköisyys löytää tarvitsemansa laina palvelun avulla.

Uno Lainan pitkälle automatisoitu prosessi säästää aikaa, vaivaa ja monesti myös rahaa, kun hakija voi vertailun tehtyään valita tarjotuista lainavaihtoehdoista itselleen sopivimman. Käytännössä Uno Lainan järjestelmä lähettää tiedot lainahakemuksesta nopeasti ja luotettavasti useille eri pankeille yhdellä klikkauksella.

Ilmainen palvelu ilman sitoumuksia kannustaa vertailemaan lainoja

Unon Lainan vertailupalvelun käyttäminen on aina maksutonta eikä sido ottamaan lainaa. Näin lainojen vertailun voi alustavasti tehdä ilman sitoumuksia myös siinä tapauksessa, että lainan ottaminen on ajankohtaisempaa vasta joskus tulevaisuudessa.