Paikallisuutiset

Tuoreella ylioppilaalla Pietarsaaren lukiosta on hyvä ja helpottunut fiilis

Juuso Kangas lähdössä Budapestiin, paluun jälkeen odottavat ylioppilasjuhlat. Kuva: Yksityinen

Yksi kevään 2023 tuoreista ylioppilaista on 18-vuotias Juuso Kangas Pietarsaaren lukiosta.

Takana ovat lukiovuodet yo-kirjoituksineen. Edessä odottavat ylioppilasjuhlat, armeija sekä sen jännittäminen, että irtoaako toiveiden opiskelupaikkaa.

– Nyt on hyvä ja helpottunut fiilis. Valkolakki on hankittu, lakkiaisjuhlat odottavat ensin koululla, sitten kotona. Kotona järjestetään ihan tavalliset juhlat, johon on sukulaiset kutsuttu, hän kertoilee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valkolakin eteen Juuso Kangas kuvailee saaneensa tehdä ihan mukavasti töitä.

– Kirjoitin yhteensä kuusi ainetta. Jaoin kirjoitukset kolmeen osaan. Aloitin viime vuoden keväällä, viime syksynä kirjoitin kaksi kieltä, loput tänä keväänä. Fysiikkaan panostin ja englantiakin olin lukenut mielestäni, mutta siinä en päässyt tavoitteeseen. Englanti oli joka tapauksessa rattoisa aine kirjoittaa, hän kuvailee.

Lukiota Juuso Kangas kertoo pitävänsä yläastetta hauskempana aikana.

– Lukioaika hurahti yllättävän nopeasti. Etenkin abivuosi tuntui menevän melkeinpä parissa kuukaudessa ohi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Seuraava välivaihe on saada opiskelupaikka yliopistosta.

– Yritän päästä Tampereen teknilliseen yliopistoon opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Vaihtoehtoina ovat Lappeenranta tai Oulu.

Konetekniikka on ykkösenä, mutta hakemus on vetämässä myös automaatiotekniikan ja robotiikan opintojen pariin.

– Tekniikka on kiinnostanut minua pienestä pojasta asti. On tullut katsottua tekniikkadokkareita ja fysiikka on ollut lempiaine ala-asteelta lähtien. Mielellään jatkaisin suoraan opiskelua, mutta armeija pitää käydä välissä eli lähden Kajaaniin heinäkuussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jujutsu kuuluu erottamattomana osana vapaahetkiin.

– Pietarsaaressa on hyvä jujutsuseura, missä olen tykännyt käydä. Pientä haikeutta on kun en sinne pääse jatkossa. Toki myös kaupungeista, joihin olen hakenut opiskelemaan, löytyy seura, joten harrastus jatkuu siellä, kuuluvat suunnitelmat.

Kisaamista lajissa Juuso Kangas pitää tärkeänä ja viimeistään armeijan jälkeen on tarkoitus jatkaa kilpailua. Tähtäin on mustassa vyössä.

– Nyt minulla on vihreä vyö eli aika lailla puolessa välissä ollaan. Vielä on kaksi vyötä suoritettavana ennen mustaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä