Paikallisuutiset

TT-hallista tuli pikavauhtia Ukraina-keskus – Sodan kauhuja paenneet naiset eivät lamaannu, vaan itse kukin tekee minkä voi

Pietarsaaren TT-halli eli Toimitalo eli Toippari on historiassaan nähnyt monenlaista ja monenlaisia aikakausia.

Kukapa silti olisi viime vuonnakaan uskonut, että 1950- ja 1960-luvuilla valmistunut rakennuskompleksi toimisi kokoontumispaikkana ja tukikeskuksena eurooppalaisen suursodan pakolaisille?

Joka arkipäivä klo 14-18 välisenä aikana voivat Pietarsaaren seudulle saapuneet ukrainalaispakolaiset tulla talolle tapaamaan toisiaan ja etsimään mahdollisesti tarvitsemiaan vaatteita ja keittiö- tai muita tarvikkeita.

Salin ja kahvilatilan vuokraajana toimii Nada Nord -yhdistys yhteistyössä monien eri tahojen kanssa, varsinaista toimintaa pyöritetään vapaehtoisyhteisö Jeppis 4 Ukrainen kautta. Mitä TT-hallilla käytännössä tapahtuu eli millaista arki (sikäli kun moista sanaa voi suunnattoman inhimillisen katastrofin yhteydessä käyttää) Toipparilla tällä hetkellä on?

"Tarvetta on muun muassa sellaiselle kuivaruoalle, johon tarvitsee lisätä vain vettä."

Kello on vasta kymmentä vaille kaksi, kun tarraan pääoven kahvasta ja astun sisään. Kahvion tiskin tiimoilla häärää rouva, jonka vasta hetkeä myöhemmin opin tietämäänLiubov Maistrenkoksi. Meitä nimittäin erottaa sen verran korkea kielimuuri, että Maistrenko huikkaa heti paikalleJuliia Bondartshukin, joka yhdeksän vuotta maassamme asuttuaan puhuu erinomaista suomea.

Bondartshuk viittaa ensin sivuhuoneeseen, jonne on koottu tavaraa laatikoihin. Ne koostuvat niin sanotusti ensilinjan pakolaisavusta, joka lähetetään Pietarsaaresta eteenpäin esimerkiksi Viroon, johon saapuu maan asukaslukuun nähden paljon pakolaisia.

– Tarvetta on muun muassa sellaiselle kuivaruoalle, johon tarvitsee lisätä vain vettä, Bondartshuk kertoo.

Paikalla pyörii myös toimitaloyhdistyksen perinteisiin tulisieluihin kuuluva Tuula Öhman, hän moikkaa itselleen jo tuttuja ukrainalaisnaisia.

Heti kellon tultua kaksi käy ilmeiseksi, että monenlaista paikallista tarvetta tälle keskukselle nyt on. Väkeä alkaa saapua paikalle ja pian Toipparin saliin pystytettyjä vaateräkkejä tutkii kymmenkunta ihmistä.

Merkillepantavaa on, että toiminta pyörii täysin ukrainalaisvoimin; pakolaiset auttavat pakolaisia apunaan seudulla pitempään asuneet ukrainalaiset. Auttamassa on myös nuori äitiAlina Suruchoin, hänellä on mukanaan pieni Nazarii-poikansa.

Kun käy ilmi, että Liubov Maistrenko on Alinan äiti eli Nazariin mummu näyttäytyy Venäjän hyökkäyksen aikaansaama miljoonien ihmisten ulkomaanpakolaisuus juuri sellaisena kuin se tilastollisestikin on: naisten ja lasten lähettämisenä ja lähtemisenä pakoon tuhoamissodan jaloista.

– Tulemme Vinnytsjan oblastista (alueelta) keskisestä Ukrainasta, Liubov Maistrenko kertoo.

Miten he ovat asettuneet Pietarsaaren ja miten asuvat?

– Kaksikerroksisessa rivitalossa. Meillä on täällä kaikki hyvin ja haluan kiittää suomalaisia kaikesta, Liubov sanoo silmiin painavasti katsoen.

Siihen on hankala vastata mitään, jos ajattelee ettemme ole - tai ettei ainakaan itse ole - todellakaan tehneet tarpeeksi. Hieman tenttaamalla Liubovilta ja Juliialta saa sentään tiedon, että keittiön pienlaitteille (kuten vedenkeittimille) voisi pakolaisilla olla tarvetta.

Eipä sillä että tilaa suuremmalle juttelulle jäisikään, Toipparilla nimittäin tapahtuu koko ajan ja kaikilla on omat hommansa. Sisään osina kannetaan Varaxin lahjoittamaa pihakeinua, yksi sellainen on jo koottuna salin reunalle. Kun silmä välttää on Nazarii jo ehtinyt koossa olevan keinun kyytiin, ensin poika peppuroida pelleilee ja leikkii sitten nukkuvaa.

Keinut ovat osa nurkkausta, joka tämän lehden painosta tullessa on takuulla jo valmis. Tarkoituksena on luoda puistomainen kohtaamistila tänne Pohjolan etäisen perukan rannikkokaupunkiin, vanhan juhla- ja liikuntasalin kuluneelle parketille.

Nämä ihmiset ovat paossa kauhuja, jotka tulevat suomalaisten koteihin iltauutisista. Silti he eivät näytä lamaantuneilta, vaan jopa päättäväisiltä. Silti he puheenvuoron saadessaan heti ensimmäisenä kiittävät suomalaisia, jotka tosiasiassa antavat paljostaan.

Hirveitä aikoja, hienoja ihmisiä.