Kolumnit

Tony Syrjäsen kolumni: Resilienssiä arjen tiimellykseen

Kirjoittaja on ihastunut maailmankaikkeuden ihmettelemiseen.

Puuro paloi pohjaan, kännykkä tippui viemäriin, pankkitili hävisi taas taistelunsa laskupinolle ja marketista oli grillibroileri loppu. Kaikkihan me näitä kohtaamme säännöllisesti, vastoinkäymisiä.

Koska kyse on toistuvasta ilmiöstä elämässämme, vastoinkäymisiä oleellisempaa lienee, miten kohtaamme ne ja palaudumme niistä. On helppoa antaa periksi ajatukselle, ettei juuri mitään ollut tai ole tehtävissä. On helppoa jäädä surkuttelemaan tilannetta ja purnata kohtaloaan.

Useimpien arkisten vastoinkäymisten taustasyyt liittyvät kuitenkin yllättävän usein itseemme. Jos olemme myöhässä jostain, emme ole ennakoineet riittävästi. Jos auto piiputtaa, huoltoväli saattaa olla liian pitkä. Jos jalka sujahtaa terassin läpi, syy ei ole lahoissa laudoissa vaan hänessä, joka ei vaihtanut lautoja ajoissa.

Idiootit ympärilläni -teoksen kirjoittaja Thomas Erikson julkaisi sittemmin myös Vastoinkäymiset ympärilläni -kirjan. Se heittää pallon kokijalle ja kyseenalaistaa uhrin roolin. Erikson ei syytä yksilöä epätavallisista tai traagisista vastoinkäymisistä, joihin meillä kenelläkään ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa, mutta hän muistuttaa, etteivät syyt vastoinkäymisistä useinkaan löydy lähintä peiliä kauempaa. Toisia on vain niin paljon helpompi syyttää, ettei omaa toimintaa tapahtumien taustalla tule ajateltua niin usein kuin ehkä syytä olisi.

Toisaalta voi olla myös paikallaan miettiä, millaisten vastoinkäymisten annamme vaikuttaa itseemme negatiivisesti. Monet nykyajan vastoinkäymiset eivät ole sitä edes lainausmerkeissä. Emme välttämättä edes tiedä millaista on, kun tuulettimeen osuu ihan huolella.

Jos esimerkiksi matkaamme taas kerran Aikamatkat Oy:n suoralla lennolla 500-luvulle, aikalaisten käsitykset vastoinkäymisistä olivat hieman erilaisia kuin meillä. Vuonna 536 Islannissa purkautui tulivuori, jonka tuhka pimensi Auringon 1,5 vuodeksi Euroopassa ja Lähi-idässä. Pimeä keskiaika oli pimeimmillään.

Purkauksen takia ilmasto kylmeni merkittävästi eikä satoa herunut juuri missään. Tonavakin oli jäässä. Ihmiset kuolivat nälkään eikä leipää nähty edes unissa. Kun valoa alkoi vihdoin näkymään, edessä oli jo seuraava katastrofi. Vuonna 542 Justinianuksen rutto pääsi valloilleen niittäen tuhoaan laajalla alueella. Puolet Bysantin valtakunnan väestöstä, kymmenet miljoonat ihmiset, kuolivat ruttoon.

Vaikka kyse ei olekaan valintatehtävästä, ehkä sitä kuitenkin ottaa mieluummin vastaan nykyihmisen arkiset vastoinkäymiset kuin ne, joista saatiin nauttia esimerkiksi keskiajalla. Selviän ehkä sittenkin, vaikka joudun joskus vaihtamaan grillibroilerin savuloheen.