Pääkirjoitukset

Toimitellen: Pietarsaaren kesässä on tarpeen sanelemaa kehitystä

Kirjoittaja on Pietarsaaren Sanomien päätoimittaja.

Kesä kääntyy kuumimmilleen, mutta Pietarsaaressa ei voi olla törmäämättä työn tohinaan. Keskustan läpi voi olla jopa hankalaa pujotella esimerkiksi autolla. Katutyöt katkovat totuttuja reittejä tehokkaasti, ja sallitut ajoreitit voivat vaihdella viikoittain.

Seuraava laajempi työmaa nousee näillä hetkillä uimahallin takapihalle. Useamman vuoden suunnittelun alla ollut jalkapallostadion näkee päivänvalon joskus ensi vuoden sulan maan aikana.

Ydinkeskustassa Seppälän kortteli osoittaa valmistumisen merkkejä. On lupailtu, että työmaa-aidat poistuvat mahdollisesti jo Jaakon Päiviksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yhteistä näille kaikille meneillään oleville hankkeille on, että ne paitsi vastaavat erilaisiin todellisiin tarpeisiin, myös kirkastavat kaupunkikuvaa ja ovat omiaan antamaan lisää nostetta Pietarsaarelle.

Ilman muuta jotkut ovat sitä mieltä, että Pietarinpuistikolla ei ole kivaa enää autoilla, kun puolet ajoradasta on hävitetty. Tähän voidaan tietysti vastata kysymyksellä, milloin näihinkään saakka väylällä on havaittu kahta liikennejonoa rinnakkain? Autoliikenne sujuu jatkossakin varmasti yhtä hyvin tai huonosti kuin ennenkin. Puitteet punaisine pyöräväylineen sitävastoin luovat mielikuvaa siitä, että hitaamminkin liikkuvia ja heidän turvallisuuttaan on ajateltu.

Hankkeet paitsi vastaavat erilaisiin todellisiin tarpeisiin, myös kirkastavat kaupunkikuvaa.

Stadionista on eri käänteissä taitettu peistä, mutta loppujen lopuksi hanke on edennyt kuin juna, pysähdellen ja odotellen raideliikenteen tapaan ajoittain eri seisakkeilla. Ne, jotka eivät ole kiinnostuneita urheilusta yleensä tai jalkapallosta erikseen, voivat puistella päätään. Enemmän asiaan vihkiytyneet osaavat arvostaa areenan hyväksi tehtyä taustatyötä. Se nostaa asianomaisissa piireissä Pietarsaaren statuksen aivan uudelle tasolle.

Työn äänet eivät Pietarsaaren keskustassa taukoa kesäksi. Yksi poikkeus tästä vahvistakoon säännön.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren Sanomat siirtyy heinäkuun ajaksi kesälaitumille. Koko tekijäporukka lähtee lomailemaan samaan aikaan, ja paperinen lehti pitää taukoa viiden viikon ajan.

Tapaamme, hyvät lukijat ja ilmoittajat, jälleen 7. elokuuta näissä merkeissä. Sitä odotellessa PS toivottaa kaikille ystävilleen vallan mahdottoman riemukasta, kärsivällistä ja rentouttavaa kesää!

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä