Pääkirjoitukset
Toimitellen: Itäliturgia katosi tupailloista
Kirjoittaja on Pietarsaaren Sanomien päätoimittaja.
Presidentinvaalikampanjat ovat käynnistyneet. Viime loppuviikosta Pietarsaaren seudulla vieraili kaksikin korkeimpaan virkaan pyrkijää, keskustan ja kansalaisliikkeen Olli Rehn sekä kokoomuksen loppukuusta virallisesti nimitettävä ehdokas Alexander Stubb.
Vaaleihin on vielä muutama kuukausi aikaa, mutta sävel ei voisi enempää erota kuuden vuoden takaisesta. Tuolloin vielä ehdokkaat asettelivat huolella sanojaan itänaapuri Venäjästä, ettei nukkuva karhu vain vetäisi lumipaakkua nenäänsä. Natoon oli optio, juu, muttei asia ollut millään muotoa ajankohtainen.
Nyt lähinnä kisataan siitä, kuka tuomitsee rajuimmin sanakääntein Venäjän hirmutoimet Ukrainassa. Poliittisia suhteita itäiseen naapuriin ei juuri ole eikä vaikuta olevan tulossakaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.
Natossa ollaan kuin vanha tekijä, mitä nyt vielä vähän pähkäillään, missä mitassa Suomi tarjoaa maaperää puolustusliittoumalle tai millaisia valmiusjoukkoja kokoamme yhteisen tavoitteen eteen.
Uuden presidentin Nato-kanta on tiedossa.
Suomen kansainvälinen politiikka ja suuntautuminen on tehnyt hyvin lyhyessä ajassa täyskäännöksen, ja syyn me kaikki tiedämme. Jos presidentinvaalit, joissa kyse on Suomen tärkeimmän ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitajan valinnasta, olisi käyty vain pari vuotta sitten, alkuvuodesta 2022, millaista kampanjakeskustelua olisi käytykään? Puhumattakaan siitä, millaisia takinkäännöksiä vasta virkaansa valittu presidentti olisi tuolloin ensi töikseen joutunut tekemään.
Kaikella voidaan aina spekuloida, mutta eiköhän seuraavan valtionpään Nato-kanta ainakin ole tässä vaiheessa selvillä.