Paikallisuutiset

Taiteilijat kutsuvat kylään: Konstrundan avaa ateljeiden ovia viikonloppuna

Pirkko Högkulla

Tupiksella pistäytyi 11 taiteilijaa/taidekäsityöläistä Konstrundanin kynnyksellä. Heistä kuusi osallistuu taidetapahtumaan Pietarsaaressa, yksi Pedersöressä, kaksi Uudessakaarlepyyssä, yksi Kruunupyyssä ja yksi Kokkolassa. Aluevastaava Sonja Backlund kertoi, että koko Pohjanmaalla osallistujia on 28 - ja koko maassa 220, Inarista aina Ahvenanmaalle.

– Mukaan pääsy edellyttää mm. ammattimaista ja aktiivista taiteellista toimintaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Edellisvuosien perusteella työhuoneisiin odotetaan tasaista kävijävirtaa. Kävijämäärä on vaihdellut paikoittain muutamasta kymmenestä reilusti yli sataan. Sture Sunabacka arvelee ylipäätään mahdollisuuden tutustua taiteilijoiden työskentelyyn houkuttelevan kierrokselle niitäkin, joita kuvataide ei ehkä niin kiinnosta.

– Avoimet ateljeet -tapahtuma ainakin madaltaa kynnystä käydä itse paikan päällä katselemassa.

Rautatiekadun työtiloissa kävijä kohtaa Sunabackan lisäksi Timo Konttisen sekä Moa Cederbergin ja Johan Sandåsin.

Tanja Aumanen on osallistunut Konstrundaniin alusta asti, vuodesta 2007. Pietarsaarelaistaiteilijasta taidetapahtuman parasta antia on henkilökohtainen kohtaaminen yleisön kanssa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Taiteilija on työssään yleensä melko yksin. Vapaamuotoinen yleisötapahtuma tarjoaa mahdollisuuksia uusien kontaktien luomiseen, kysymykset johtavat keskusteluihin, jotka avaavat uusia näkökulmia.

Suunnittelija Heidi Keskitalo tekee vaatetusalan osaamistaan tunnetuksi myös Konstrundanin kautta. Hän suunnittelee ja valmistaa uniikkeja käsilaukkuja ja kukkaroita kierrätysmateriaalista Risako -tuotemerkin alla. Kävijä voi mm. tutustua Anders Lassfolkin pitsitehtaan innoittamaan mallistoon; laukut on nimetty Pietarsaaressa toimineen Suomen vanhimman pitsitehtaan perustajan vaimon, Elsan, sekä tyttärien Rakelin ja Nannan mukaan.

– Laukuissa on käytetty saman näköisiä pitsejä, mitä Lassfolkikin aikanaan tuotti, Keskitalo esittelee.

Balatako, kampuksella toimiva lasten ja nuorten taidekoulu, johdattelee koululaisryhmiä saven valamisen maailmaan Konstrundaniin liittyvänä taiteiden perjantaina, 7. syyskuuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Taidegraafikko Leif Strengell vetää puolestaan Uudessakaarlepyyssä yläkoululaisille ja lukiolaisille suunnattua ohjelmaa perjantaina sekä pitää oman työhuoneen ovet avoinna viikonloppuna Konstrundanin merkeissä.

Entä millaista on kolmiulotteinen abstrakti tekstiilitaide, siihen voi käydä tutustumassa kuvataiteilija Maria Forsblomin ateljeessa Kruunupyyssä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä